Muotokuvaus ei ole helppo laji

Tiistai 17.4.2012 klo 9:41 - Peter Forsgård

Eilen julkaistiin virallinen muotokuva Tasavallan Presidentistä. Kuva on nähtävissä ja ladattavissa Suomen Tasavallan Presidentti verkkosivuilla. 

Kuva luonnollisesti herätti heti kohtuullisen ison negatiivisen reaktion sosiaalisessa mediassa. Se on ihan ymmärrettävää kahdesta syystä, sosiaalisessa mediassa Niinistö ei ollut se suositumpi vaihtoehto ja toiseksi kuva ei tule jäämään historiaan sen valokuvauksellisten ansioiden vuoksi.

Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota silmiin, jossa on melkoisen paljon valohälyä ja muuta sinne kuulumatonta heijastusta. Kuvaustilassa on ilmeisesti ollut kohtuullisen valoisaa, koska pupillit ovat hyvin pienet. Katse on yleensä huomattavasti parempi, jos pupillit ovat selkeästi suuremmat kuin tässä kuvassa. Toki niiden ei tarvitse olla täysin iiriksen kokoisena tässä kuva genressä. Silmissä on kolme valopistettä ja ilmeisesti kuvaajan käsi/osa kasvoista. Ilmeisesti siellä näkyy myös heijastin? Hiukan enemmän pimennetty kuvaustila ja valohäly pois silmistä olisi parantanut kuvaa huomattavasti. Yksi pyöreä valopiste silmissä on tyylikkäämpi.

Kuvaa on myös käsitelty jonkin verran ja siinä ei sinänsä mitään ongelmaa, mutta käsittelyllä on ilmeisesti koitettu paikata valaisun ongelmia. Kuvan alalaitaan on tehty tummennus. Sekin asiana ihan ok, koska sillä on saatu kasvojen alue kuvan vaaleimmaksi alueeksi. Nyt vaan valkoinen paita on kuvassa minusta hiukan liian harmaa ja hiukan tunkkainen. Samoin leuan alta kuva on varsin tumma. Kasvojen aluetta on taasen vaalennettu ja pään yläpuolelle on jäänyt ikävä halo.

Kuvan on ottanut Pasi Heiskanen, joka on Kokoomuksen Verkkoviestinnän suunnittelija... Noh, ihan sama sinänsä kuka valokuvan ottaa, ainoastaan lopputuloksella on merkitystä. Tässä nyt kuitenkin lopputulos ei minusta ole ihan täysin onnistunut. Vaikka ei ole olemassa mitään kiveen hakattuja sääntöjä siitä mitkä ovat ne muotokuvan hyvyyden kriteerit, niin on olemassa sellaisia periaatteita jotka perustuvat tapaamme nähdä. 

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että kyseisen valokuvan pitäisi ottaa kulloinkin maan ykkösmuotokuvaaja. Kuka se sitten on tai millä kriteereillä se määritetään on toki hankala kysymys. Nyt se voisi olla vaikka juuri valittu Vuoden muotokuvaaja Johanna Karttunen? Muotokuvastahan tässä on kyse.

On toki helppo kritisoida kuvaa tietämättä kuvaustilanteesta ja ajasta joka kuvaajalla on ollut käytössä. Kokemuksesta tiedän, ettei se aina ole kuvaajalla mahdollista käyttää sitä aikaa jonka haluaisi. Toisekseen kaikilta valokuvaajilta löytyy niitä vähemmän onnistuneita julkaistuja kuvia. 

Etsin ihan mielenkiinnosta muutamien muiden maiden virallisia presidenttimuotokuvia. Eipä nekään muotokuvina valokuvauksellisten ansioiden vuoksi jää historiaan. Linkkejä muutamiin: Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja Dmitry Medvedev. Näistä kuvista Sarkozyn kuva poikkeaa muista rajauksensa vuoksi. Siinä on miljöömuotokuvan aineksia eli ei olla tyydytty pelkkään passikuvaan, kuten näissä muissa.  

Vuoden muotokuvaaja 2012 kilpailusta...

Maanantai 26.3.2012 klo 15:00 - Peter Forsgård

Vuoden muotokuvaajaksi on valittu Johanna Karttunen. SAV:n vuosikilpailu käytiin eilen Tampereella. 

Karttusen voittajasarja löytyy täältä. Vuoden muotokuvaajaksi valitaan viiden kuvan sarjan perusteella. Karttusen mustavalkoisessa sarjassa oli monta hyvää muotokuvaa. Sarjan ensimmäinen kuva 1920 poikkesi ehkä liikaa kokonaisuudesta, mutta sekin on toki valokuvana erinomainen. Eniten pidin tässä sarjassa Tupu, Hupu ja Lupu -kuvasta. Se poikkeaa siitä yleisestä tavasta, jolla tässä kilpailussa on perinteisesti pärjätty. Pidin tuon sarjan suhteellisen yksinkertaisesta tyylistä. Turhat kikkailut oli jätetty pois ja keskitytty malliin. Tuomariston kommentteja en tuossa alussa linkkaamassani tämän sarjan osalta huomannut.

Vuosikilpailussa kilpaillaan myös yksittäisten sarjojen osalta. Sarjan voitti Kirsi Westermarkin My way. Ihan hyvä valinta vaikka kuva on minusta hiukan sekava. Siinä on varsin paljon elementtejä. Sisällöltään ja asetelmaltaan hiukan liian tehdyn näköinen. Vastaava kuva hiukan rouheampana ja aidomman oloisen voisi toimia paremmin. Oma suosikkini noista palkituista on Pekka Homasen Karisma. Kaikessa yksinkertaisudessa se on varsin vahva muotokuva. Minusta muotokuvassa pitää olla katsekontakti katsojan kanssa. Tässä kuvassa sitä ei ole, mutta silti se jotenkin puhuttelee. Kolmanneksi tullut Antti Karppisen Nightwatch ei minua puhutellut. Toki kuva on taitavasti tehty, mutta varjossa olevat silmät sopivat tuohon aiheeseen ja tuo kuvaan kerrontaa. Varjon muoto mallin kasvoilla on minusta hiukan häiritsevä. Se vie jotenkin katsetta sinne sun tänne. Siinä mielessä tietysti kuva toimii, koska se herättää eniten ajatusta päässäni. Tämä Karppisen kuva sai pohtimaan enemmänkin muotokuvan määritelmää. Blogaan niistä ajatuksista tässä vielä lähi aikoina.

Selvästi muotokuvatyyli Suomessa on yksinkertaistunut. Tässä yhteydessä yksinkertaistuminen ei suinkaan ole negativiinen asia. Päätuomari Kimmo Torkkeli sanoi: "Perinteinen mustavalkoinen kuva säilyttää arvonsa, hyväksi havaittuun ei kyllästytä. Kuvaa on digitaalisena aikana toki käsiteltävä, mutta se ei saa näkyä niin, että katsoja kielteisellä tavalla ajattelee, että “tätä on käsitelty."

Yleisesti ottaen tässä SAV:n kilpailussa pitäisi olla muitakin sarjoja kuin nämä perinteiset valokuvaamoiden keskeisimmät alat. Vapaa henkilökuva ja vastaavat voisivat laajentaa valokuvaajien osaamista ja uusien tapojen löytämistä. Monet valokuvaajat tekevät dokumentaarista hääkuvaa. Miksei sellaiselle voisi olla omaa sarjaa? Minusta voisi erottaa myös asiakaslähtöiset kuvat ja taiteellisena työnä tehdyt.

Kaikki palkitut kuvat löytyvät täältä.

 

Valokuvaajan kehittyminen ja brändäys.

Maanantai 26.3.2012 klo 10:23 - Peter Forsgård

Journalisti-lehdessä numerossa 6/12 oli muutama varsin hyvä artikkeli valokuvaajan brändäämisestä ja oman toimintansa kehittämisestä.

Brändää itsesi -artikkelissa on haastateltu Vuoden 2011 lehtikuvakilpailun tuomariston puheenjohtajaa Rob van Brachtia. Artikkelissa on monta asiaa, joita valokuvaaja ei varmasti haluaa kuulla. Voin arvata, että joitakin valoluvaajia ottaa päähän se ettei van Bracht ole koskaan ottanut yhtään julkaistua valokuvaa ja kuitenkin neuvoo ja konsultoi valokuvaajia. Missään nimessä täysin ulkopuolelta van Bracht ei neuvo. Hän konsultoi lehtiä liittyen niiden ulkoasuun ja suosittaa heille sopivia valokuvaajia. Monella muullakin alalla on tullut vastaan se, ettei osata arvostaa kommentteja ja neuvoja, jos neuvoja koetaan alan ulkopuoliseksi tahoksi. Sen sijaan että keskitytään neuvojaan, voisi olla hedelmällisempää keskittyä niihin neuvoihin ja miettiä onko niissä pointti. Yleisestikin ottaen alan ulkopuolelta tulien kommenttien soisi lisääntyvän, se ihan varmasti rikastuttaa ja tuo esiin uusia asioita, joita sisältä on vaikea nähdä.  

van Bracht myös kehuu kisan kärkipään kuvia kansainvälisesti koviksi. Toisaalta artikkelissa sanotaan tason olevan heikko eli jonkin verran ristiriitaisen kuvan tuosta artikkelista saa tason suhteen.  

Yksi asia nousee esiin ja sen on vaatimus tyylistä. Kuvaajan tulisi valita tyylinsä. No en tiedä on valita hyvä sana, mutta tekemällä kaikkia tyylejä ei omaa mitää tyyliä. Tähän sopii hyvin Arno R. Minkkisen sanomana monen tyylin tekijöistä: "Jack of all trades and master of none." Tästä tyylistä tai käden jäljestä paljon keskustelen valokuvaajien kesken. Suomi on pieni markkina ja täällä on hankalampaa saada riittävästi töitä tekemällä vain yhdellä tyylillä, vai onko? Toisaalta onko suomalaisen valokuvaajan markkinat vain Suomessa? Monella varmasti ovat, mutta miksi niin täytyisi olla? Välineet kansainvälistymiseen ovat.

Artikkelin lopussa on erinomaiset ohjeet suomalaiselle valokuvaajalle:

1. Kommunikoi. Avaudu ja jaa tietämyksesi muiden valokuvaajien ja toimeksiantajien – kaikkien kanssa.

2. Luota itseesi. Ole ylpeä siitä, miten työskentelet. Luota omaan tyyliisi ja erotu massasta.

3. Katso laajemmin. Muista, että maailma on leikkikenttäsi, hae vertailukohtia työhösi ja sen tasoon kansainvälisesti.

Noissa kolmessa kohdassa kiteytyy varsin hyvin ne suomalaisen valokuvaaja kipupisteet. Tuo ensimmäinen liittyy vahvasti koko alan kasvattamiseen. 

Toinen artikkeli lehdessä liittyy samaan asiaan. Haasteteltuna oli Finnfoton toiminnanjohtaja Mikko Säteri. Jutusta nousi esiin lause: "Finnfoton järjestämät Photoshop-kurssit täyttyvät hetkessä, mutta myyntikursseille tulijoita ei riitä." Tarvinneeko tuohon mitään lisätä.... 

(linkit Journalisti-lehteen via digicamera.net uutiset 26.3.2012) 

Hurraa! Multimedia on mukana!

Torstai 22.3.2012 klo 9:50 - Peter Forsgård

Vuoden lehtikuvat 2011 valitiin eilen. Riemastuttavaa oli huomata, että mukana on myös multimedia-sarja. Toivottavasti se lisää multimedian käyttöä lehdissä. Kuten olen monesti täälläkin todennut, se on minun näkemyksen mukaan kuvajournalismin tulevaisuus. 

Vuoden lehtikuvaksi valittiin Sami Keron kuva Kairosta tammikuulta 2011 eli ns. Arabikevään aikaan. Linkittäisin sen tähän, jos siihen pystyisi linkittämään… Aivan varmasti kuva saisi enemmän näkyvyyttä, jos siihen voisi linkittää ja sen linkin voisi kätevästi jakaa sosiaalisessa mediassa. Linkittämisestä vielä sen verran, että olisihan ne yhteistyökumppanien logotkin voinut linkittää. 

No palataanpa takaisin itse aiheeseen eli tuohon voittaneeseen kuvaan. Kuva on varsin näyttävä ja varmasti kiinnittää huomiota lehden sivuilla. Kuva on siinä mielessä pysäyttävä. En tosin tiedä onko sitä koskaan julkaistu. Tuomaristo kommentoi kuvaa mm. näin: "Vahva kuva, joka kertoo, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnallisen muutoksen tarve kiristyy äärimmilleen ja tavalliseta kaupungista tulee hetkessä sotatanner." (lainaus aiemmin linkitetyltä Vuoden lehtikuvat sivulta.). Varmasti näin, mutta eikö toisaalta myös arabikevät nimenomaan saanut suuret kansanjoukot liikkeelle. Toki ne tuossakin kuvassa ovat taustalla näkyvällä sillalla, mutta se ei minusta korostu tässä kuvassa. 

Multimediasarjan voitti Siskoni Sara. Tekijänä Marjaana Malkamäki. Sen voi katsella PhotoRaw-lehden sivuilta. Pidin kovasti tuosta multimediasta. Pidin erityisesti siitä, että siinä ei osoittelevasti tuotu ongelmaa eteen vaan se antaa katsojalle mahdollisuuden tuntea ja kokea ilman selkeää osoittelevaisuutta. Kaikkien haasteiden edessä läpi paistaa kuitenkin positiivisuus ja se luo uskoa. Multsari on myös varsin hyvin tehty pääasiassa vahvoja still-kuvia käyttäen. Video on sivuosassa, mutta juuri sopivasti täydentämässä kokonaisuutta. Kannattaa ehdottomasti katsoa tuo multsari läpi. Multimediasarjaan oli lähetetty 16 ehdokasta. Harmi ettei niitä tai ainakin kolmea parasta ole esillä Vuoden lehtikuvat sivuilla. Olisi hienoa verrata näitä toisiinsa ja samalla ne saisivat lisää huomiota ja näkyvyyttä.

Henkilökuvasarja on aina minua kiinnostava. Nyt sen voittanut Meeri Koutaniemen kuva Silpa Hanturasta ei minusta ole mitenkään erityinen. Tuon tyyliset kuvat toimivat sarjoina ja dokumentteina, mutta harvoin vain yksittäisenä valokuvana. Kokosarja on nähtävissä Koutaniemen verkkosivuilla www.meeri.fi. En ihan tarkkaan tiedä miten kuvat jaetaan sarjoihin, mutta Touko Hujasen Vuoden lehtikuvaaja sarjassa kuva ammattijoulupukki Timo Alarik Pakkasesta olisi voinut minusta myös olla Henkilökuvasarjan voittaja. Kolme muuta mahdollista voittajaa löytyy Kilpailun satoa osiosta. Maisalmen kuva Sauli Niinistöstä (kuvasta muuten selviää aika selkeästi mitä mieltä Maisalmi Niinistöstä on). Se toinen on Kaisa Rautaheimon ottama kuva Jussi Parviaisesta. Kolmas on Miika Pirisen ottama kuva hoitokodissa asuvasta Arista. 

Tuomariston kommenteissa yleisesti kuvien tasoon otetaan kantaa aika vahvasti. Uutiskuvan kärki on raadin mielestä kapea. Toisin sanoen voittajien ja kunniamainintojen takana on paljon tyhjää eli matka seuraaviin on pitkä. Tämän syitäkin pohditaan ja niissä viitataan nykyiseen lehtitalojen tilaan. Tuomariston kommentissa otetaan myös kantaa siihen millaiset kuvaajat menestyvät tulevaisuudessa: "Tulevaisuus vaikuttaisi olevan verkostuvien ja oppimishaluisten kuvaajien." (lainaus aiemmin linkitetyltä Vuoden lehtikuvat sivulta.) Toisin sanoen raati peräänkuuluttaa yhteistyötä kuvaajien välillä. Varsin validi ohje, avoimuus on aina parempi kuin sulkeutuneisuus.

 

Silmukka kiristyy...

Tiistai 13.3.2012 klo 10:19 - Peter Forsgård

Silmukka kiristyy niin freelancereiden kuin Sanoma Magazinesinkin ympärillä. Tietojeni mukaan vain 25 valokuvaaja on tähän menessä allekirjoittanut SMF:n tarjoaman avustajasopimuksen. Se on varsin vähän ja hyvä niin. Aika ison riskin nuo 25 ottavat. Vastuukysymykset ovat sen verran hankalat, että heille voi vielä käydä huonosti. 

Varmaankaan nuo 25 kuvaajaa, keitä lienevätkään, eivät ole muiden keskuudessa kovin suosittuja. Muutamat ovat uhanneet ylläpitää listaa sopimuksen allekirjoittaneista. No mikäs siinä, voihan tuollainen lista olla ihan hyväkin. Ongelmana vain on pitää huoli, että siellä todella ovat vain sopimuksen allekirjoittaneet. Pelkästään SMF:n lehtiä katsomalla se ei ainakaan ihan vielä selviä, jos koskaan. Osa jutuista ja kuvista voi olla aiemmin tehtyjä ja nyt vasta julkaisussa. Sopimuksettoman avustajan kanssa on voitu vielä tehdä yhteistyötä 5.3. asti. Kuvia on voinut myös tulla yritysten lehdistökuvien kautta ja niitä julkaistessa voi joskus jopa olla kuvaaja mainittuna. Näitä kuvia voi tulla SMF:n lehtiin jatkossakin. Tarkkana siis sitten niiden "lynkkauslistojen" kanssa.

Ilmeisesti SMF on jo nyt aavistuksen pulassa, koska lehdet pitäisi saada ulos ja tekijöistä on pulaa. Siitä kertoo yhteydenotot esim. kuvaajiin. SMF on pyrkinyt vähättelemään tilannetta, mutta sosiaalisen median eri kanavien kautta voi lukea keskusteluja SMF:n ongelmista.

Olen ennenkin täällä ihmetellyt miksi mediatalot ampuvat itseään jalkaan tarjoamalla noita sopimuksia? Nykyisellä menolla ei voi hirvittävän hyvää tulevaisuutta povata SMF:n aikakausilehdille ainakaan nykymuotoisena. Mediatalojen yksi tie ulos voi olla paluu vanhaan ja palkata tekijöitä talon sisään. Siitä huolimatta avustajien rooli olemassa ja nykyisellä sopimuksella ammattitaitoisia avustajia on vaikea saada. Pitämällä nykyisestä tiestä kiinni käy mediataloille huonosti. Kulman takana luuraa jo uusia tapoja tehdä ja siinä nykyisillä perinteisesti ajattelevilla mediataloilla voi rooli olla aika pieni. Nämä uudet sisällöntuottajat ovat jo osa "mediaa". Pekka Pekkala kirjoittaa aiheesta HS:ssä. Ihan kohtuullista liikevaihtoa voi harrastajasivukin tuottaa. Tuo kehitys ei tietenkään ole journalismin kannalta paras mahdollinen, mutta itsepähän ovat soppansa keittäneet. Toisaalta tilanne voi olla hyväkin. Osa näkee tässä murroksessa mahdollisuuden. Matter ja sen tekijät ovat yksi kokeilu käyttää mahdollisuutta. Matterissa ei ole kyse harrastajasivusta, vaan kokeneiden journalistien aloittamasta projektista. Miten tuo projekti onnistuu, sen aika näyttää. 

 

Ohjeita Ison Veden takaa kuinka sinusta tulee valokuvaaja.

Perjantai 2.3.2012 klo 15:00 - Peter Forsgård

Olen jo aika pitkään seurannut Chase Jarvisin blogia. Siellä on paljon asiaa valokuvauksesta ja siihen liittyvästä liiketoiminnasta. 

Varsinkin Suomessa (ainakin siltä tuntuu) usein unohdetaan, että valokuvaus ammattina on myös liiketoiminnan pyörittämistä ja markkinointia, ei pelkästään valokuvaamista. Jarvis toi hyvin esiin liiketoiminnan ja sen ymmärtämisen uusimmassa blogauksessaan, jossa hän viidellä kohdalla määrittelee miten valokuvaajaksi tullaan. Vaikka tuo blogaus on minusta hiukan provosoiva ja mahdollisesti hiukan huumorilla kirjoitettu, on siinä paljon asiaakin.

"Because if you fail at the business part, if you can’t SUSTAIN this business, you’re not a pro." (lainaus linkittämästäni blogauksesta).

Minusta tässä lauseessa on jotain olennaista. Ei ole mitään merkitystä kuinka hyvä valokuvaaja on, jos se liiketoiminta puoli ei suju. Jarvisin mukaan silloin ollaan harrastajia.

Toinen nostamisen arvoinen lause on: "Aim to be different, not better than everybody else."

Lukemisen arvoinen tuo Jarvisin blogi muutenkin.

  

41 megapikselin monsteri

Maanantai 27.2.2012 klo 13:28 - Peter Forsgård

Otsikosta ei varmasti heti pysty päättelemään, että kyseisen blogauksen aihe on kännykkä. Nokia on tänään esitellyt uuden puhelimen N808:n. Siinä on 41 megapikselin kamera. Todellakin 41 miljoona eli tällä kertaa tuossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että mitä järkeä on tunkea tuollainen pikselimäärä kännykkään? Käytettävyys ja kuvanlaatu ovat kuitenkin ne ratkaisevat asiat.

Kennossa on käytetty PureView-tekniikka, jolla tuollainen pikselimäärä on saatu toteutettua pieneen kennoon. Lopullinen kuva on tosin ainoastaan 5 megapikseliä. Lopullinen kuva siis rakennetaan noista 41 miljoonasta pikselistä. Kannattaa tuolta PureView-sivulta lukea mitä tuo tekniikka oikeastaan tarkoittaa. Jos ymmärsin oikein niin digitaalinen zoomaaminen onnistuu myös videokuvauksessa ilman laadun heikkenemistä? Kuvanlaatu ja tuon tekniikan käytännön hyödyt selviävät aikanaan, kun puhelin on myynnissä.

Edit (27.2. klo 16:36): mallikuvia löytyi Nokian pressisivuilta.

  

Myötähäpeää.....

Torstai 23.2.2012 klo 12:00 - Peter Forsgård

Annie Leibovitz kuvasi kaksikymmnetä vuotta sitten Demi Mooren Vanity Fair-lehden kanteen. Kyseessä on se kuuluisa valokuva, jossa Moore poseeraa alasti ja raskaana. Aikoinaan se herätti kohtuullisen paljon kohua, etenkin USA:ssa. Image-lehden 02/12 numeron kansi varmastikin aiheuttaa vähemmän kohua, mutta sitäkin enemmän myötähäpeää. Toisaalta voiko myötähäpeää tuntea, jos kyseisen plagiaatin tekijät eivät itse sitä häpeä. Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta ja sanoi kannen olevan kunnianosoitus Leibovitzin kuvalle. Minusta tuo Imagen kansi on lähinnä typerä.

Esikuvien tutkiminen ja jopa ideoiden varastaminen on varsin yleistä. Tyylin mukailu, aiheiden valinta jne. ovat ihan ok, jos ne on tehty tyylillä. Usein niistä kokeiluista hioutuu se oma tyyli ajan kanssa. Kaikissa otetuissa valokuvissa on aina viitteitä jo olemassa oleviin valokuviin. Ajatellaan vaikka kasvokuvaa ihmisestä. On aika vaikea toteuttaa sellaista tyyliä, jota ei vielä ole tehty.

Mutta en todellakaan ymmärrä mitä järkeä on tehdä suora kopio. Tuollaiset kuvat kuuluvat opiskeluvaiheeseen, jolloin voidaan tutkia mestareiden tekemiä kuvia ja yrittää toisintaa ne. Eihän niitä herran jumala kuitenkaan julkaista lehdessä! Jotain variaatiota olisi tuohon voinut keksiä ja silloin sen olisi voinut olettaa olevan kunnianosoitus. Alkuperäisen kuvan pointti ole sormessa oleva timanttisormus ja Imagen kuvassa ilmeisesti se pointti on tai yrittää olla se timanttitatuointi? Minusta se ei riitä. 

En tässä varsinaisesti kohdista "syytettä" kehenkään tiettyyn, koska en tiedä varmasti kenen ajatus tuo kansi alunperin on. Valokuvaaja on voinut olla ainoastaan tilatun työn toteuttaja ja on siinä mielessä "syytön".

 

Leibovitzia on muuten plagioitu aiemminkin Suomessa.

Ystävämme Sanomat taas aiheena....

Keskiviikko 15.2.2012 klo 10:40 - Peter Forsgård

Sanoma Magazines on tarjonnut freekuvaajille samanlaista sopimusta, jonka Sanoma News on ottanut käyttöön. Onhan Sanoma Magazineskin sen tavallaan ottanut jo käyttöön, sillä eilen 14.2. taisi olla viimeinen päivä allekirjoittaa ja palauttaa se sopimus. Ilman tuota sopimusta työt loppuvat. 

Sopimuksen sisällöstä olen blogannut useasti. Linkin takaa voi lukea mistä siinä on kysymys mikäli asia on joillekin epäselvä ja uusi.

Yli 300 freetä on ilmoittanut julkisesti ettei tule nykyisen kaltaista sopimusta allekirjoittamaan. Mielenkiintoista nähdä mitä Magazines seuraavaksi tekee ja reagoi. Joka tapauksessa heillä on varsin hankala tilanne. Lehtiä pitäisi julkaista, mutta mistä se kaikki materiaali? Freet ovat kuitenkin merkittävä osa sisällöntuottamisessa. Tuskin se onnistuu pelkästään omin talon sisällä olevien voimien avulla.

Olen useamman kerran sanonut ja blogannut, että omaa oksaansa sahaavat. Omalta kannaltaan Magazinesin on täysin älytöntä vaatia kaikista kuvista kaikki oikeudet. Aivan varmasti suurinta osaa kuvia ei kuitenkaan käytetä kuin sen yhden kerran. Magazinesin tapauksessa eri lehdillä on varmastikin hiukan erilainen ilme ja samat valokuvat tuskin edes käyvät yhtiön muihin lehtiin. Ihan sama koskee tekstejä, tyyli lehdissä on erilainen. Suurin osa lehden jutuista ei kuitenkan ole niin ajattomia, että niitä tulevaisuudessa julkaistaisiin. 

Uusia alustoja, kuten tabletit, tulee varmasti tulevaisuudessakin. Mitä ne ovat selviää joskus tulevaisuudessa. Näitä varten tarvitaan ne kaikki oikeudet, näin sanotaan. Sama asia oikeuksien osalta pätee tässäkin, mihin niitä oikeuksia tarvitaan tulevaisuudessa? Lehti ilmestyy nyt kolmessa muodossa ja niissä julkaisu tässä ja nyt on se mitä oikeasti tarvitaan. Mikä on sitten sisällön hinta, kun se julkaistaan painetun lehden lisäksi lehden verkkoversiossa ja tabletti-versiossa on se ainoa neuvotteluasia. Minusta se on sekä Magazinesin etu, että free sisällöntuottajien etu.

Valokuvaajien osalta yksi selkeä syy miksi tilanne on tähän mennyt on liiallinen tarjonta. Valokuvaajia vain on yksinkertaisesti liikaa. Taustalla yksinkertainen taloustieteellinen perusasia, jos tarjontaa on paljon hinnat laskevat. Ostajan valta kasvaa. Yksittäinen valokuvaaja ei luonnollisestikaan tuolle määrälle voi mitään. Ainoa ratkaisu on pyrkiä olemaan parempi kuin muut ja tarjota jotain sellaista jota muut eivät tarjoa. Toki tuo on helpommin sanottu kuin tehty. Myös valokuvaajilta vaaditaan uudistumista, niin ammattilisesti kuin liiketaloudellisestikin. Yhteenliittymät eri muodossa voisivat olla yksi ratkaisu. Yhteisöihin mukaan tekstintekijöitä, liikkuvan kuvan osaajia jne. Sellainen malli on varmasti vahvempi kuin perinteinen tapa. Toinen mielenkiintoinen mahdollisuus voisi olla lehden perustaminen. Sähköinen julkaiseminen voisi toimia. Toki se vaatii julkaisualustan, mutta niitäkin jo löytyy. Teknarin julkaisualusta käsittääkseni on yksi mahdollisuus. Hinnasta en tosin tiedä. Julkaisuosaamista aivan varmasti tuosta free-porukasta löytyisi riittävästi.

Toki näitä ehdotuksia on helppo tehdä. Todellisuus on monesti jotain muuta, mutta tuskin noista asioista kuitenkaan haittaa on. Jotainhan on joka tapauksessa tehtävä.

Mielenkiinnolla seuraan mitä seuraavaksi tapahtuu. Pitänee myös selata Magazinesin lehtiä, jotta näkee miten tämä kaikki vaikuttaa sisältöön. Ostamaan en niitä aloita edelleenkään.

Ajatuksia ACTA:sta

Perjantai 3.2.2012 klo 9:28 - Peter Forsgård

EU ja siinä samassa myös Suomi on allekirjoittanut ACTA-sopimuksen. Tosin se ei vielä ole voimassa, koska se pitää hyväksyttää maiden parlamenteissa. 

ACTA eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement on sopimus jolla yritetään yhdenmukaistaa tekijänoikeudet eri maissa. Tarkoitus on suojata mallioikeuksia, estää piraattituotteiden levittäminen, tekijänoikeuksien alaisen materiaalin jakamista internetissä jne. Kuulostaa näin sanottuna ihan järkevältä.

Mutta asia ei luonnollisestekaan ole ihan yksinkertainen. Ihan ensimmäiseksi ongelmana on ollut se, että sopimusta on tehty ja neuvoteltu suljettujen ovien takana. Vaikka osa erilaisten sopimusten neuvotteluista ei tarvitsekaan olla täysin avoimia, niin ACTA-neuvotteluihin ja valmisteluihin olisi toivonut enemmän avoimmuutta.

Tekijänoikeudet ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta olen sitä mieltä, että tekijällä pitää olla oikeus päättää oman tuotoksensa levittämisestä tai levittämättä jättämisestä. Etenkin digitaalisen materiaalin jakaminen on kulttuuriamme rikastavaa. Ongelmaahan ei luonnollisesti ole, jos tekijä antaa tuotoksensa jaettavaksi. Joissakin tilanteissa se voi olla, jopa järkevää ja tekijää hyödyttävää. Toki on ymmärrettävä, että esim. jaettu valokuva voi päätyä mihin tahansa. Jos tekijä ei ole halunnut jakaa kuvaa vapaasti ja silti se syystä tai toisesta on jaettu, on tilanne tietysti toinen. Nämäkään tilanteet eivät ole yksiselitteisiä. Kaikesta jakamisesta ei koidu esim. taloudellisia menetyksiä tekijälle tai vastaavasti taloudellista hyötyä jakajalle. Hyvä esimerkki on You Tubessa aika ajoin ilmestyvät Hitler-videot, siis ne jossa Hitler ottaa kantaa erilaisiin asioihin. (mm. Canon 7D julkaisuun). Monet niistä ovat hulvattomia ja osoittavat tekijöiden mahtavaa luovuutta. Ovathan nuo selkeitä tekijänoikeusrikkomuksia, mutta mikä on todellinen haitta? Uskoisin hyödyn alkuperäiselle elokuvalle olevan suurempi, jos ajatellaan kokonaisuutta.

Kaikkeen tuohon laittomaan jakamiseen ACTA:lla pyritään puuttumaan. Ongelmaksi tulee sitten ne keinot miten puututaan. Eri lähteistä lukemalla selviää, että yksi keinoista voisi olla sellaisten palveluiden sulkeminen joissa laitonta materiaalia jaetaan. Tuon perusteella You Tube olisi varmasti liipasimella. Aika harva oikeasti toivoisi You Tuben katoavan. Se on sekä hauskaa ajanvietettä, että monille tuotantoyhtiöille ja yksittäisille sisällöntuottajille loistava markkinointikanava. You Tube ja vastaavien palveluiden katoaminen näivettäisi digitaalistakulttuuriamme. You Tuben sulkeminen noista syistä olisi sama asia, jos yksittäinen kirpputori suljetaan sen vuoksi, että joku on myynyt siellä varastettua tavaraa.

Sisällöntuottajien on saatettava elokuvat, musiikki ym. helposti ostettavaksi järkevällä hinnalla. Tämä on se yleinen tarjottu malli ja ratkaisu piraattien kitkemiseen. Ei tuolla metodilla varmaan piratismia kokonaan kitketä, mutta uskoisin sen jotain auttavan. 

Yksi hyvä ja positiivinen ajattelutapa on Roviolla suhteessa Angry Bird-tuotteiden kopiointiin. Sen sijaan, että nostaisivat kalliita ja aikaa vieviä oikeusjuttuja he käyvät katsomassa mitä piraattituotteita he voisivat kopioda ja laittaa myyntiin. He ovat omasta mielestään saattaneet tuotteensa liian hankalaksi saataville, jos piraattituoteille on markkinoita. Hyvin uudenlaista ajattelua. 

Kokonaisuutena hyvin hankala asia. Ongelmana on myös osin se, että miten yksi ja sama laki soveltuu suuryrityksille ja pienille toimijoille? Tieto ACTA:n todellisista vaikutuksista on myös ristiriitaista. Ääripäät pääsevät näissä asioissa usein ääneen voimakkaimmin. On sanottu, että yksittäinen laittoman musiikin lataaja voi saada pitkän vankilatuomion, digitaalisen puolen start-up toiminta lakkaa, koska ei ole mahdollista toimia, You Tube, Vimeo ym. lopetetaan jne. Puolesta puhujat sanovat, ettei esim. Suomessa ACTA:lla ole käytännössä mitään merkitystä. ACTA:n sisältämät asiat ovat jo laissa jne. Ota nyt näistä sitten selvää, koska dis-informaatiota on paljon liikkellä. Itse uskon vaikutusten olevan jossain noiden kahden asian välimaastossa.

Muutamia linkkejä asiaa koskeviin sivuihin:

Minä, isä ja SOPA HS:n toimittajan Tanja Aitamurron Mitä uutta Piilaaksossa blogissa.

Tuija Aalto on kerännyt ACTA:n liittyviä kirjoituksia Delicious-sivulleen.

Wikipedian artikkeli ACTA:sta. 

Miksi Talbotin menetelmä menestyi?

Perjantai 27.1.2012 klo 13:51 - Peter Forsgård

Teema näyttää BBC:n tuottaman hienon valokuvauksen historiasta kertovan Valokuvauksen huiput -sarjan. Sen ensimäinen osa esitettiin viime sunnuntaina. Sarjassa on kaiken kaikkiaan kuusi osaa.

Valokuvauksen ensi askeleita ottivat sen "keksineet" Louis Daguerre ja Henry Fox Talbot suurinpiirtein yhtä aikaa, kumpikin omalla tahollaan. Toki Niepchellä oli oma osuutensa keksimisessä. Daquerren menetelmällä saatiin näyttäviä valokuvia, joiden sanottiin olevan peilejä joilla on muisti. Dagerrotyypit ovat positiivejä ja niistä ei saanut kopioita. Juuri tästä syystä Talbotin kehittämä menetelmä valtasi alaa. Hänen menetelmässään negatiivista saattoi tehdä kopioita. Olennaista tässä oli siis se, että näin kuvia pystyi jakamaan. Aivan samaan syyhyn perustuu kännykällä kuvaaminen, kuvien jakamisen helppouteen. Daguerren menetelmällä saatii näyttävämpiä ja "hienompia" kuvia, aivan kuten voidaan sanoa kameralla otetuista verrattuna kännyräpsyihin.

Toinen mielenkiintoinen yhtämäkohta nykyisyyteen oli Kodakin pienkameran markkinoille tulo. Silloin sanottiin ettei kukaan ole turvassa Kodak-räpsijöiltä. Kuvatulva oli valtava ja joka paikassa saattoi joutua kuvattavaksi. Samaa puhutaan taas, digikuvia räpsitään valtavasti. Toki nykyiset määrät ovat moninkertaisia, mutta tuolloin valokuvaus oli jotain uutta ihmeellistä. Kodakin kameran halpa hinta mahdollisti lähes kaikkille valokuvaamisen.

Valokuvaaja ja maalari Chuck Close totesi valokuvauksesta, että se on helpoin opittava ilmaisun keino. Hän myös totesi, että valokuvaus on ala, jossa on vaikeinta erottua omalla tyylillään. Toisin sanoen valokuvauys on ilmaisultaan sellaista, että oma tyyli on vaikea löytää. Molemmista noista asioista olen samaa mieltä. Kuten Close totesi valokuvan pinnassa ei näy esim. siveltimen jälkeä, josta tunnistaa tekijän. Toki muitakin erottavia tekijöitä on. Valokuvauksen osalta keinot ovat valossa, varjossa, väreissä, sommitelmassa jne. Noiden ominaisuuksien kautta erottuminen on haastavaa.

Ensimmäisäisten kaupallisten menestyjien joukossa oli Nadar. Hän brändäsi itsensä tukan värillään. Hänellä oli hyvin voimakkaan punainen hiusten väri. Hänen studionsa logo oli hänen nimikirjoitusensa ja nimenomaan punaisella kirjoitettuna. Pelkästään brändäys ei ollut hänen vahvuutensa, vaan hän uusi muotokuvan tyylin. Pois jäivät ylimääräinen rekvisiitta ja muotokuvat olivat varsin pelkistettyjä. Oman tyylin ja brändäämisen yhdistelmällä Nadar menestyi. Voisi sanoa, että aika pitkälle samoilla aineksilla pärjää edelleen.

Erittäin paljon mielenkiintoista sisältöä tuossa ensimmäisessä osassa. Odotan innolla mitä seuraavat osat tuovat tullessaan. 

    

Pressfoton arkistot aukesivat.

Torstai 19.1.2012 klo 14:58 - Peter Forsgård

Finlandiatalon alakerrassa parkkipaikan puolelle on avattu uusi kahvila, Cafe Veranda. Kahvilan avaaminen sinänsä ei ole tämän blogin aihepiiriin kuuluva, mutta Verandan tiloissa on myös galleria. Siellä on nyt juuri esillä Helsinki Feature, lehtikuvia kaupungista 1976-1996. Valokuvat on poimittu 1996 konkurssiin menneen Pressfoton arkistoista. Näyttelyn järjestää Zeelandia, jolle kuvat ovat yrityskauppojen jälkeen päätyneet. Kuraattorina on Niina Tuittu.

On hienoa, että Pressfoton arkistosta on saatu valokuvia esiin. Pidän erityisesti Helsinki-kuvista noin muutenkin. Valokuvia näyttelyssä on seinällä 35 ja kahvion puolella pyörii pienessä näytössä 100 kuvaa. Näyttö on varsin hankalassa paikassa ja on turhan pieni. Valokuvia  olisi voinut olla enemmänkin esillä. Gallerian seinätila on varmasti ollut rajoituksena määrälle. 

Vaikka kuvat ovat ihan lähihistoriasta, niin siitä huolimatta ne näyttävät kovin vanhanaikaisilta. Nyt en suinkaan tarkoita tätä negatiivisessa mielessä, vaan huomiona siitä kuinka loppujen lopuksi nopeasti asiat muuttuvat. Toinen syy vanhanaikaisuuden tuntuun on kuvien mustavalkoisuus.

Toinen asia joka aina tulee esiin, on se miten vanhoissa valokuvissa kiinnittää huomiota eri asioihin kuin alunperin kuvaushetkellä oli tarkoitus. Yksi esimerkki on esillä oleva Leif Weckströmin valokuva Lähikauppa (22.9.1982). Kuvassa asiakas ostaa Step-limua. Kuva on minusta ihan tavallinen näpsäys, jonka arvo tulee kuvassa näkyvistä tuotteista. Toisaalta kiinnostus tulee myös siitä muistutuksesta, että vieläkö 1982 oli tuollaisia pikkukauppoja?

Toinen esimerkki on kuvan merkitysten muuttuminen. Mies lukee lehteä (Christian Westerback, 20.3.1979) kuvasta mainitaan näyttelyn kuvaluettelossa seuraavaa: "Suomen eduskuntavaalit saivat lehdissä ansaittua huomiota. Jopa lehdenlukija (kuvassa) jäi kadulle Helsingin keskustassa vilkaisemaan pääotsakeita." Mielenkiintoista kuvassa on taustalla näkyvä lehtikioski, joita ei enää taida olla missään. Samoin taustalla näkyvä vanha Forum on muisto vain. Kuva sellaisenaan ei minusta ole kovin kummoinen, mutta juuri nuo taustatiedot ja mennyt aika tuo kuvaan mielenkiintoa. 

Mielenkiintoista olisi tietää millaiset sopimukset Pressfoto aikoinaan kuvaajillaan allekirjoitutti. Nykyisten oikeuksien omistaja Zeelandia jakaa arkistossa olevia kuvia ilmaiseksi käyttöön. Kuvia jaetaan kerran viikossa. Tosin tänä vuonna kuvia tosin ei ole enää jaettu. Kuvien käyttäehdoissa on määritelty ehdot kuvien käytölle. Herää kysymys, ovatko nykyään tarjotut sopimukset sittenkään sen huonompia kuin ennenkään? Onkohan Pressfoton kuvaajilla mahdollisuus esimerkiksi tehdä omista töistään retrospektiivinen näyttely ja kirja? Jäikö kuvaajille minkäänlaisia oikeuksia kuviinsa?  

Näyttelyn päätyttyä maaliskuun lopulla esillä olevat valokuvat huutokaupataan. Tuotto huutokaupasta menee Helsinki Missiolle.

Minusta näyttely oli todella hieno ja se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Alla valokuva on otettu näyttelystä. Kuvien edessä olevilla sohvilla oli tyynyjä, joissa oli kuvia Pressfoton arkistosta.

 

Kännykkäkamera vs. pokkari

Torstai 12.1.2012 klo 15:00 - Peter Forsgård

HS uutisoi viime viikolla, että kännykkä ei syrjäytä kameraa kuvauksessa. Väite on varsin mielenkiintoinen, koska yleinen käsitys on että kännykkäkamerat syövät nimenomaan pokkarimarkkinoita. Se mihin se tuon uutisen mukaan on vaikuttanut, on kuvauskiinnostuksen lisääntyminen. Toisin sanoen kännykäkamerat ovat kasvanneet kakkua. Isommasta kakusta pienempikin markkinaosuus voi olla suurempi kuin ennen.

Itse en tällä hetkellä suosittele ostamaan halvimpia pokkareita, jos käytössä on suhteellisen uusi kännykkä ja kuvaaminen on satunnaista ja/tai sosiaalista. Joka päiväisessä kuvaamisessa kännykkä riittää ja siinä on yksi ylivoimainen etu pokkariin nähden, kuvien jakaminen heti. Toinen etu on erilaiset aplikaatiot, joilla kuvia voi käsitellä. Näistä esim. Instagram ja Hipstamatic ovat esimerkkeinä iPhonelle ja Android maailmassa Vignette ajaa saman asian. Tilanen on aivan, jos haluaa kuvata laajemmin ja monipuolisemmin. Isokennoiset pokkarit ovat huomattavasti parempia huonoissa olosuhteissa kuin kännykamerat. Samoin kuvausote on pokkareissa parempi jne. Kuten tuossa jutussa Jyri Linho sanoo: "Päätös, valitaanko kompakti- vai järjestelmäkamera, ei ole rahasta kiinni, vaan käyttötarkoituksesta" Ihan sama koskee minusta pokkaria ja kännykameraa.

Lightroom 4 betan ominaisuuksista.

Keskiviikko 11.1.2012 klo 15:00 - Peter Forsgård

Lightroom täytti 9.1.2012 kuusi vuotta. Silloin julkaistiin ensimmäinen beta-versio. Itse käytin ensimmäisen kerran Lightroomia heinäkuussa 2006. Vuonna 2007 tammikuussa julkaistiin sitten versio 1.0. Se tuli myyntiin saman vuoden helmikuussa.

Eilen julkaistiin Lightroomin 4:sen beta-versio. Täytyy sanoa, että varsin hyviä uudistuksia uuteen versioon on tullut. NAPP:n sivuilla on erinomaiset Scott Kelbyn ja Matt Koslowskin videoesittelyt uusista ominaisuuksista. Kannattaa katsoa ne videot läpi. Ne antavat hyvämn läpileikkauksen siitä mikä on uutta ja olennaista. Uudistukset tosiaan ovat varsin hyviä valokuvaajan kannalta. Sehän juuri parasta Lightroomissa on ollutkin, että se on tehty nimenomaan valokuvaajan työkaluksi. Siinä on otettu huomioon niin kuvankäsittely kuin työnkulkukin. 

Develop-modulissa säädöt on nimetty uudestaan ja niitä voi nyt säätää kahteen suuntaan. Kokeilin esim. highlight ja shadow -säätimiä ja ne todellakin toimivat hyvin. Vanhassa versiossa fill-light sääti usein koko kuvaa, nyt highlight vaikuttaa ainoastaan yläsävyihin ja vastaavasti shadow vain varjoihin. Brush-työkalulla voi nyt myös vaikuttaa värilämpötilaan eli kuvan värilämpötilaa voi muuttaa maalaamalla vain haluamansa osan kuvasta.

Moduleita on tullut kaksi lisää, Maps ja Books. Maps lukee kuvan GPS-koordinaatit ja asettaa kuvan modulissa näkyvälle kartalle. Jos kuvassa ei ole GPS-koordinaatteja, voi kuvan siirtää manuaalisesti kartalle ja Lightroom antaa kuvalle koordinaatit. Mielenkiintoinen lisä vaikka minulle se nyt ei niin kovin olennainen ominaisuus olekaan. Toisaalta jos kuvat exporttaa suoraan esim. Flickeriin voi tällä tavoin asettaa kuville koordinaatit ja kuva asettuu Flickrissä suoraan kartalle oikeaan kohtaan.

Books-modulilla voi taitaa kuvakirjoja. Valmiita taittopohjia näytti olevan jonkin verran. Veikkaan, että näitä sivupohjia tulee samaan lisäpalikoina eri paikoista. Niitä voi myös itse tehdä. Valmiin kirjan voi lähettää suoraan Lightroomista Blurb palveluun. Kätevää kun ei tarvitse käyttää erillistä ohjelmaa. Käsittääkseni taitetun kirjan saa myös exportattua pdf-muodossa ja siten tilattua kuvakirjan jostain muualtakin. Blurb on ainakin saanut hyvän paikan markkinoida palveluaan. Toivoisi, että myös esim. Kuvat kirjaksi voisi tarjota lisäpalikkaa Lightroomin. Se helpottaisi kuvakirjan tilaamista kotimaiselta yritykseltä. Blurb palvelussa on toki etuna se, että sieltä voi myös myydä kirjojaan heidän oman online-kirjakaupan kautta. Varsin kätevää, jos tekee valokuvauskirjoja muutenkin kuin vain itselleen muistoksi. Blurb myös tarjoaa mahdollisuuden tehdä kirjasta e-kirjan. Käsittääkseni näitä mahdollisuuksia ei Kuvat kirjaksi -palvelussa ole. Kehittämistä siis kotimaisella palvelulla vielä on.

Lightroom 4 beta ymmärtää myös videokuvaa. Library-modulissa oleva Quick develop toimii myös videoille. Toisin sanoen videoita voi jatkossa editoida kevyesti myös Lightroomilla. Värien säädöt, värilämpötila korjaantuvat näppärästi. Videon alut ja loput saa trimmattua jne. Erinomainen (isolla E:llä) lisä monelle järkkärivideoita tekevälle.

Lightroom 4 beta kannattaa ehdottomasti testata. Sen voit ladata ilmaiseksi testiin Adobe Labs sivuilta. Sen käyttöoikeus kestää siihen asti kunnes lopullinen 4-versio tulee myyntiin. On toki hyvä muistaa, että betalla tehty tietokanta ei välttämättä aukea lopullisessa versiossa.

Kodak moment on kohta historiaa.

Sunnuntai 8.1.2012 klo 9:00 - Peter Forsgård

Kodak on hyvin todenäköisesti menossa konkurssiin. He ovat myymässä isoa patenttisalkkua välttääkseen konkussin. Ilmeisesti salkun myyminen ei tule onnistumaan. On varsin surullista, että digitaalisen kuvauksen keksinyt yritys kaatui juuri siihen omaan keksintöönsä. He todellakin kannibalisoivat liiketoimintansa.

Uskon kuitenkin, että Kodakin alamäki alkoi jo ennen digitaalista murrosta. 90-luvulla se nuorempi valokuvaaja sukupolvi käytti huomattavasti enemmän Fujin filmiä. Itsekin siirryin Kodakista Fujiin paremman laadun vuoksi. Olin siihen asti kuvannut Kodakchromella ja Ektacolorilla. Kodachromen kehitys hankaloitui jonkin verran ja samaan aikaan Fuji tarjosi värikylläisempiä vaihtoehtoja diafilmeillään. Jos en ihan väärin muista niin taisi hienoinen hintaetukin olla Fujilla. Mustavalkokuvaus oli myös ammattipiireissä hiipuva trendi. Siellähän Kodak oli Tri-X:lään aika vahva. 

Ammattidigitaalikameroissa Kodakilla oli vahva ote vielä 90-luvun lopulla. Nikonin ja Canon bajoneteilla olevat järkkärit olivat markkinoiden ykköskamerat ammattipuolella. Hinnat taisivat olla yli 100.000 markkaa eli lähemmäs 20.000 euroa. Kodak yritti vielä samaa 2000-luvun alussa ja teki täyden kennon järkkäreitä sekä Nikonin, että Canonin bajonetilla, DCS Pro. Muutama muukin järkkäri heillä oli samaan aikaan. Olin itse tuota DCS Pro:ta hankkimassa, mutta onneksi päädyin Canonin 1DMKII:seen. Kodakin kamera osoittautui varsin heikoksi.

Nykynuorelle Kodak ei ole mitenkään tuttu merkki samoin kuin se oli vanhemmilleen ja etenkin iso-vanhemmilleen. On siinä mielessä ymmärettävää, että Kodak hiipui unholaan. On mielenkiintoista nähdä miten nykynuoret käyttäytyvät jatkossa. Kameramaailmassa voi taas käydä merkkien suhteen iso mullistus. Olen aiemmin veikannut, että Sony nousee. Playstation sukupolvi pitää sitä hyvänä brändinä. Toistaiseksi ainakin Canon ja Nikon ovat pitäneet pintansa, samoin Olympus ellei nyt sitten taloussotkut kaada sitä.

#foto12 -haaste

Perjantai 6.1.2012 - Peter Forsgård

Viime viikolla nimimerkki _ppusa kyseli Twitterissä aihetta omaan päivän kuvaansa. Heitin ihan leikilläni kehoituksen etsiä värikäs talvitakki joltain ja saada siitä kuva. No eipä mennyt aikaakaan, kun hän julkaisi kuvansa. Minusta varsin onnistunut suoritus. 

Tuosta sain sitten ajatuksen haasteista, joita heitämme toisillemme. Haasteenheittopaikkana toimii Twitter ja hashtag #foto12. Tarkoituksena on kuvata saamastaan haasteesta viikon kuluessa kuva ja heittää haaste toiselle. 

Hauskinta tässä on se, että en ainakaan tiettävästi koskaan tavannut _ppusa:aa. Sosiaalisen median ja hienojen helsinki-kuviensa kautta on hän toki tullut tutuksi.

Perinteistä pönötystä?

Torstai 5.1.2012 klo 14:35 - Peter Forsgård

Presidenttivaalien mainosjulisteet ilmestyivät katukuvaan eilen. Kovin perinteisellä valokuvalla mennään. Olihan se toisaalta kohtuullisen oletettavaakin. Ehdokkaat haluavat näyttää arvokkaalta ja presidenttimäisiltä.

Oli toki muutama asia jotka pistivät näissä muotokuvissa silmään. Mennään vaikka numerojärjestyksessä.

Haaviston kuva julisteessa pisti eniten miettimään sen tyylilajin sopivuutta juuri Haavistolle. Kuvasta tuli ensimmäisenä mieleen Platon Valtiomieskuvasarja. Tyylilaji on varsin samanoloinen. Mene ja tiedä oliko tarkoitus vai ei. Toinen mieleeni tullut kuva on viime eduskuntavaaleissa ehdokkaana olleen Wille Rydmanin vaalikuva. Näyttää ihan kuin clarity-nappulaa olisi väännetty hiukan liikaa. Olisin odottanut jotenkin lämminhenkisempää kuvaa Haavistosta. Toisaalta kuva herättää varmasti huomiota ja siinä suhteessa se voi toimiakin.

Soinin kuva on ihan itsensä näköinen poolokauluksista villipaitaa myöten. Toki olisi suonut kuvan olevan hiukan tarkempi ja syväyskin on tehty reunat softaamalla. Valaisu on myös hiukan erikoinen. Sivuvalo ja yllättävän jyrkkä valokontrasti on hiukan häiritsevä. Perussuomalaisen näköinen kuva ja siinä mielessä onnistunut.

Väyrysen kuva on myös sellainen kun sen olettaakin olevan. Jopa pään asento on sopiva Väyryselle. Hän aavistuksen katsoo nenänvartta pitkin... Tausta kuvassa on varsin kamala. Kuvan valokaan ei ole niitä onnistuneimpia. Kuva on kovin kaksiulotteinen.

Lipposen kuvassa on ihan kohtuullinen valaisu. Ehkä päävalo voisi olla hiukan enemmän sivussa, jotta kasvot eivät näyttäisi niin leveältä. Samoin varjopuolen korkovaloa olisi voinut hiukan pienentää. Mielenkiintoista että Lipposella ei ole solmiota. Muuten kaikenkaikkiaan ihan Lipposen näköinen kuva. Ilmekin sellainen isällisen lempeä.

Niinistön kuva oli myös varsin odotetun kaltainen. Hiukan rennompi ote, kuten on Saulin pahvi-versiossa on, olisi voinut toimia paremmin. Ilme on myös hiukan jäykkä ja se on myös luo osan rentouden toiveesta. Valaisultaan perhosvalo toimii tässä yhteydessä. Valaisultaan kuva on yksinkertaisen tyylikäs. 

Essayahin kuvassa on jotain samaa kuin Haaviston kuvassa, mutta efekti ei ole yhtä voimakas. Valo on hiukan sekavaa, vaikka se aika perusvalaisulla onkin tehty. Ehkä päänasento ja kontrasti ei tuossa versiossa ole ihan kohdallaan ja se saa valonkin näyttämään hiukan sekavalta.

Biaudet:n kuva on omalla tavallaan varsin pirteä ja se varmasti huomataan. Kasvot täyttävät julistealasta suuremman osan kuin muilla. Valitettavasti ensimmäinen ajatus oli julisteen nähdessäni, että onpa nätti nainen kuvassa. Nätissä mitään vikaa sinänsä, mutta niin ei ehkä presidentti ehdokkaasta voi sanoa? Valokuva antaa ehkä hiukan liian nuoren vaikutelman. Toisaalta välitön ja rento tunnelma on hyvin positiivista. Valo on kuvassa aika raakaa. Silmän heijastuksesta ja ihon kiillosta päätellen kameran vierestä ammuttu aika kovalla valolla. Kameran alta taasen on tasoitettu valo liian tasaiseksi softboxilla. Julisteen hauska yksityiskohta ovat QR-tägit, jotka lukemalla näkee lisää julisteita. Hauska pieni lisä perinteiseen mainokseen.

Arhinmäen kuvassa ensimmäisenä pisti silmään kovin vaaleat silmänvalkuaiset. Näyttää ihan siltä kuin Photoshop olisi ollut käytössä ja efekti mennyt hiukan yli. Asento Arhinmäellä on varsin hyvä. Tietäen olevansa reunimmainen oikealla hän on kääntynyt muihin päin.

Alla olevat kuvat julisteista on otettu tänään (5.1.2012) aamupäivällä Kasarmitorin laidalla. Julisteiden värit ja kontrastit saattavat olla hiukan erilaisia kuin todellisuudessa. Kuvia ei ole juurikaan säädetty.

  

Parempien kuvien paluu

Tiistai 3.1.2012 - Peter Forsgård

Parempia kuvia Canon EOS-järjestelmäkameralla kirjasta on otettu jo 7.painos ja sen painosmäärä on ylittänyt reippaasti 300.000. Juuri ennen joulua ilmestyi uusi kirja Parempia kuvia Canon salamalaitteilla ja objektiiveilla. Voidaan siis kohta puhua kirjasarjasta. Uudessa kirjassa käydään läpi eri kuvausaloja ja mitä erilaisilla objektiiveilla voi ja kannattaa kuvata, ajatuksella mikä sopii mihinkin tilanteeseen. Kirja lähtee ihan perusasioista ja on tarkoitettu olemaan apuna valokuvaajana kehittymisessä. 

Kirjassa eri kuvausalojen ammattilaiset antavat vinkkejä kuvaamiseen. Ammattilaiset on poimittu eri maista. Mukana on eturivin Canon-kuvaajia mm. Jeff Ascough. Suomesta kirjassa on vinkkejä antamassa urheilukuvaaja Kari Kuukka.

Vaikka kirjan nimestä voisi päätellä, että se keskittyy kalustoon, on kirjassa hyvin paljon yleispätevää oppia valokuvaamisesta. Esimerkiksi valaisusta on teoriaa ja esimerkkejä, samoin sommittelusta ja kuvausideoista. 

Toistaiseksi olen saanut käsiini vasta englanninkielisen version. Suomeksi kirjan pitäisi ilmestyä lähiaikoina. Kirjaa oli tekemässä minun lisäkseni Jukka Kolari ja Brian Worley. Jukka kantoi kokonaisvastuuta kirjan tekemisestä ja piti langat käsissä. Jukka myös kirjoitti kirjaan varsin paljon. Kuvia kirjassa on 22:lta eri kuvaajalta. Siinäkin mielessä monipuolisuutta riittää. Brian taasen on erikoistunut pikkusalamoiden tekniikkaan ja niillä valaisemiseen. Allekirjoittanut kirjoitti muutamia lukuja kirjaan ja kuvailin jonkin verran kirjan asioiden demonstroimiskuvista. Kirjan minusta varsin tyylikäs taitto on Heikki Pälviän käsialaa. 

Kirjan jakelusta en ihan tarkkaan tiedä, mutta pääasiassa sitä tullaan jakamaan Canon kaluston ostojen yhteydessä. Milloin ja miten kampanja toteutetaan, sitä en tarkkaan tiedä.

Mielenkiintoinen ja innostava projekti omalta kannaltani.

Ennustuksia ja ajatuksia valokuvauksesta vuodelle 2012

Lauantai 31.12.2011 klo 16:00 - Peter Forsgård

Vuodenvaihteessa on mukava hiukan muistella mennyttä vuotta ja etenkin katsella tulevaisuuteen.

Valokuvauksen osalta suurin vuonna 2010 tapahtunut oli Sanoma Newsin tiukentunut linja free-lancereihin. Kesän aikana Sanoma News ei enää tilannut kuvauksia niiltä kuvaajilta, jotka eivät suostuneet allekirjoittamaan uutta avustajasopimusta. Nyt ihan viime aikaisten tietojen mukaan myös Sanoma Magazines on lähettänyt saman suuntaisen sopimuksen avustajilleen. Mikä heidän linjansa tulee olemaan, on vielä auki. Uskoisin kuitenkin, että Newsin kaltaista tiukentumista varmaan tapahtuu. Haaste voi vaan olla, että aikausilehdet näivettyvät, jos eivät saa kunnollista kuvamateriaalia. 

Kuten olen aiemminkin blogannut, mielestäni Sanoma sahaa omaa oksaansa. Ilmeisesti businessmallina Sanomalla on tällä hetkellä ns. sadonkorjuumalli eli kerätään rahaa omistajille jaettavaksi ennen kuin koko homma loppuu.  

Toinen merkittävä valokuvaukseen liittyvä oli sosiaalisen media käyttö Arabimaailman mullistuksessa. Viralliset paikalliset tiedotuskanavat kertoivat omaa "totuuttaan" ja taasen niin ulkolaiset kuvajournalistit kuin kansalaisjournalistitkin jakoivat ehkä hiukan enemmän totuutta kuvineen ja videoineen esim. Twitterin kautta. Tuo koko tiedon jakamisprosessi on uusi ja ei välttämättä noudata perinteistä uutisjakelua.

Uskon, että nuo kaikki edellä mainitut trendit tulevat jatkumaan. Valokuvaajan ammatti käy yhä hankalammaksi. Samaa kehitystä tapahtuu varmaan muillekin ammateille, joita digitaalisuus ja sosiaalinen media koskettaa suoraan. Toisin sanoen ei valokuvaajan ammatti mikään poikkeus tässä suhteessa ole. Valokuva itsessään ei katoa mihinkään, vain se tapa jolla valokuvalla voi ansaita jatkaa muuttumistaan. Löytyykö uusi ansaintamalli 2012? Uskoisin, että jonkinlaista valoa saadaan tunnelin päähän ja se ei ole vastaan tuleva juna.

Ilmeisesti ensi vuonna Google julkistaa oman Nexus-tablettinsa ja se voi parhaassa tapauksessa räjäyttää potin. Hinnat tulevat putoamaan. Tablettien määrä lisääntyy valtavasti ja niille tarvitaan sisältöä. Hyvä esimerkki tästä oli jo joulun jälkeen ilmestyneet digitaaliset erikoisnumerot. Mediatalot halusivat heti tarjota jouluksi lahjaksi tabletin saaneille sisältöä. Moni amerikkalanen lehti ilmestyi joulupäivänä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1912. Uudella tavalla esille tuodun sisällön tarve lisääntyy. Se tuo mahdollisuuksia myös niille valokuvaajille, jotka ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan. Uusi tilanne on myös mahdollisuus, eikä pelkästään uhka.

Kuvauskaluston puolella on odotettavissa uutuuksia, onhan syksyllä taas Photokina. Peilittömien järkkäreiden osuus myös Suomessa kasvaa ihan varmasti. Niiden etuna on pieni koko ja esim. Olympuksen VF-2:sen kaltainen etsin. Perinteisen peilin tai optisen etsimen läpi kuva näkyy sellaisena kuin silmä sen näkee, mutta digitaalisen etsimen kautta parhaimmillaan sellaisena kuin kamera sen näkee. Ainakin testaamassani Olympuksessa se toimii todella hyvin. Jos tuo valotusasia kiinnostaa enemmän kannattaa lukea Pekka Potkan blogaus aiheesta juuri tuohon Olympukseen liittyen. Väittäisin, että peilin lähtölaskenta on todenteolla alkanut.

Kännykkä on yksi yleisimmistä kameroista, mutta toistaiseksi pokkarit ovat kuitenkin pitäneet pintansa. Miksi kantaa mukanaan erillistä kameraa, jolla ei voi jakaa kuviaan samantien? Kuvanlaatu kännyköissä on jo pokkarien tasoa, joten sekään ei enää estä niillä kuvaamista. Minusta känny ei korvaa kunnon pokkaria, koska kuvausasento ja kunnon etsimen puute ovat niitä jotka hankaloittavat kuvaamista. Sen sijaan pidän mahdollisuudesta jakaa kuva samantien. Jos pokkarit meinaavat pysyä mukana niihin on saatava suora jako mahdollisuus eli tehdä kamera, jossa on puhelin. Toki Eye-Fi muistikortti on yksi mahdollisuus, mutta harva haluaa säätää wlan-härpäkkeitä. Uskon, että kännykuvien osuus jatkaa kasvuaan.

On mielenkiintoista nähdä tuleeko markkinoille vielä 2012 valokuvaajan kannalta järkevän hintainen hybridi eli 24/25/30fps ja täydellä resolla kuvaava kamera. RED Epic on sen kaltainen kamera, mutta ilmeisesti sen toimivuus tosi paikassa on hiukan niin ja näin. Canon vihjaisi lähitulevaisuudessa julkaisevansa EOS Cinema -kameran, joka näyttää perinteiseltä järkkäriltä, mutta on ilmeisesti kuvailemani kaltainen hybridi. Sellainen kamera muuttaisi taas kerran kuvaamista. Blogasin tästä aiheesta jo huhtikuussa 2007, kun Dallas Morning News testasi uutta tekniikkaa interpoloida stillejä videosta. Tilanteisiin jossa tarvitaan sekä stilliä, että liikkuvaakuvaa tuollainen hybridillä kuvaaminen on omiaan. Valaisukin muuttuu samalla salaman välkkeestä jatkuvaa valoa antaviin LED-valoihin. Valaisun filosofia toki säilyy ennallaan.

Palaan vielä hiukan vuoteen 2011. Blogasin selkeästi vähemmän vuonna 2011 kuin 2010. Viime vuonna blogauksia oli 167 ja tänä vuonna 106. Kävijämäärä luonnollisesti putosi hiukan, mutta jokaista blogausta luettiin selkeästi enemmän kuin edellisenä vuonna eli lukijoita tuli roimastui lisää. Kiitos kaikille niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille. Ensi vuonna on tarkoitus jatkaa blogaamista perinteisen kirjoittamisen lisäksi myös videoblogaamisen muodossa. Mahdollisesti kevään aikana aloitan blogaamisen myös englanniksi. Kuvauspuolella pitää taas omien projektien osalta aktivoitua. Viime vuonna omat kuvausjutut jäivät aika vähälle. Omien projektien tulisi olla joko ns. sormiharjoittelua ja/tai portfoliota tulisi kehittää sellaiseen suuntaan jota haluaa asiakkaille tulevaisuudessa tarjota. Ei riitä, että portfoliossa on kuvia joita nyt tekee. 

Erittäin Onnellista Uutta Vuotta 2012 kaikille.

Hyvää Joulua!

Perjantai 23.12.2011 klo 19:00 - Peter Forsgård