Kontaktikuvauksen huumaa

Tiistai 26.8.2008 klo 8:29 - Peter Forsgård

Olin mukana viime viikonloppuna HCP:n järjestämässä Stefan Bremerin vetämässä Kontaktikuvaustyöpajassa. Kontaktikuvaus on eräänlaista katukuvausta, jossa kuvataan ihmisiä heihin kontaktia ottaen. Lyöttäydytään kadulla tuntemattomien ihmisten seuraan, jutellaan heidän kanssaan, kuvataan heitä jne. Tilanteeseen ei tule kuulua mitään "kuvan varastamista" vaan kuvattavan tulisi antaa kuva kuvaajalle. Bremer korosti ihmisenä olemista, aivan samoin kuin Anders Petersen sanoo, "Photography is about being a human being", hiukan mukailtuna.

Opetus kulki osallistujien kuvien kautta. Perjantain ennakkotehtävänä oli näyttää kolme "kontaktikuvaa" menneeltä kesältä. Niiden kuvien kautta käytiin keskustelua valokuvaamisesta, kontaktikuvaamisesta, elämästä ym. Hyvää Bremerin tavassa opettaa on hänen kykynsä aktivoida kommentoimaan ja keskustelemaan. Perjantai-illan kuvan katselu rupeama oli tavallaan aika rankka. Osallistujia oli 18 eli kuvia oli kohtuullisen paljon.

Ennakkotehtävä kritiikin jälkeen oli aika lähteä tekemään ensimmäistä tehtävää. Tehtävän antona oli Keskeltä ja kovaa, vai oliko se muotoiltu Keskeltä ja täysillä. Lisäpisteitä annetaan, jos saa turpiinsa. Tehtävänä oli siis heittäytyä täysillä Taiteiden yön humuun ja kuvata tuntemattomia ihmisiä. Perinteisen tarkkailevan katukuvauksen kautta tehtävä ei onnistu sillä kontakti pitää näkyä kuvassa. Hyvin pitkälle tuttua Petersenin työpajassa käyneille. Taiteiden yö on hyvä hetki pitää Kontaktikuvauksen työpaja. Ihmisiä on paljon liikkeellä ja hilpeissä tunnelmissa. Se helpottaa kuvaamista. Toisaalta taas kuvattavien liiallinen esittäminen ja tyrkylle tunkeminen häiritsee hiukan kuvaamista. Kaljaa kittaavien nuorien kuvaamisessa taas minusta ei ole mitään kiinnostavaa tästä lähtökohdasta. Se sopisi paremmin aiheeksi esim. Markku Niskasen vetämään Reportaasikuvaustyöpajaan.

Oma tehtäväni meni ihan kivasti ja Bremeriltä saatu palaute oli erittäin positiivista. On ihan hieno tunne siinä mielessä, että niin Petersen, Minkkinen kuin Bremerkin ovat pitäneet kovasti tyylistäni ja tavastani ottaa kuvia. Kysehän ei ole niistä joka päiväiseen työhön liittyvistä kuvista, niitä en ole näissä yhteyksissä edes näyttänyt, vaan niistä joita otan harrastusmielessä. Tätä kuvagenreä edustaa myös syyskuussa avattava yhteisnäyttelyni Human - Inhimillistä - Mänskligt. Toinen kuvaajahan on Robert Perander. Näyttelyni on ensimmäinen julkinen ulostulo tässä kuvagenressä. Tähän asti näitä kuvia ovat nähneet vain työpajalaiset ja muutamat muut läheiset kuvaajaystävät.

Lauantain kuvakritiikki oli varsin pitkä, koska kuvien määrä oli valtava. Jokainen esitti 5-10 kuvaa. Itse olin iltapäivän poissa hääkuvauksissa. Sinänsä harmi, etten silloin päässyt näkemään muiden töitä. Muiden onnistuminen on yksi tärkeä innostuksen ja inspiraation lähde. Toinen tärkeä on työpajojen henki, siellä tapaa tuttuja, tutustuu uusiin ja sitäkin kautta saa inspiraatioita.

Lauantai-illan tehtävät olivat varsin haastavia. Tehtävä oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa oli kuvata kolme tuntematonta ihmistä, jotka muistuttavat sinua. Yhteys voi olla fyysinen tai henkinen, mutta sen pitää näkyä kuvassa. Toinen tehtävä oli kuvata itsesi kahden kuvitteellisen partnerin kanssa, todellista kontaktikuvausta siis. Kuvissa tuli näkyä yhteys partnereiden välillä eli kuva tuli olla uskottava.

Tehtävä karsi jonkin verran osallistujia ja kaikki eivät myöskään näyttäneet kuvia. Suurin osa, jotka näyttivät, olivat todellakin ylittäneet itsensä tai ainakin heittänet itsensä täysillä likoon. Näimme monta huikeaa suoritusta, fyysistä kontaktia ja rakennettuja kuvitteellisia parisuhteeseen liittyviä tilanteita. Omat kuvalliset ratkaisut olivat tässä tehtävässä hiukan muista poikkeavia ja siinä suhteessa saivat kiitosta. Valokuvallisesti eivät sinänsä olleet kovin merkittäviä. No ehkä yksi oli sitäkin. Paras kommentti kyseiseen kuvaan oli erään kurssilaisen spontaani hiljainen, "Ei jumalau…!".

Viimeisen kuvaustehtävän tarkoituksena oli enemmänkin se otettu kuva tekona kuin se itse kuva. Toki kuvat arvioitiin kuvina suhteessa tehtävän antoon, mutta teot tulivat kyllä varsin merkittävästi esiin arvioissa.

Uskon, että Stefan Bremer oli aidosti tyytyväinen työpajalaisten panokseen ja tuloksiin. Hän ei ole aikaisemmin opettanut aikuisia, eikä käsittääkseni harrastajia. Hänen näkemyksensä mukaan monet esitetyt kuvasarjat eivät häpeäisi ollenkaan taikkilaisten tai Lahdessa opiskelevien vastaavista.

Oikeastaan ainoa työpajojen huonopuoli on se, että intensiivisen kurssin jälkeen on takki ihan tyhjä. Toinen haaste on pitää ja järjestää jotain lisätapahtumaa, jotta työpajan loistava henki saadaan pidettyä yllä.

Muualla netissä

Keskiviikko 13.8.2008 klo 18:17 - Peter Forsgård

Tällä kertaa muutamia linkkejä sivustoille, joissa kuvia Olympialaisista:

Reuters

Washington Post ja saman lehden kuvablogi

Hesari

Matthew Rollston kirjoittaa valosta

Sunnuntai 10.8.2008 klo 10:33 - Peter Forsgård

Amerikkalainen "Hollywood"-valokuvaaja Matthew Rolston on aloittanut kolumnin kirjoittamisen American Photo-lehden verkkosivuilla, http://www.popphoto.com/. Hänen ensimmäinen kolumninsa käsittelee Valoa.

Valokuvaus lähtee valosta, ilman valoa ei ole Valokuvaa. Asia voidaan tulkita konkreettisesti tai sitten tunteen kautta. Pimeässä ei normaalivehkeillä saa valokuvaa toisaalta Valolla luodaan kuvan tunnelma. Valo saa kaksiulotteiseen pintaan kolmiulotteisen vaikutelman.

Valon alkulähteenä on Rolstonin mukaan tuli. Se oli ensimmäinen valon lähde, jota ihminen pystyi hallitsemaan. Sieltä asti kumpuaa suhteemme valoon.

Valo on myös yksi valokuvauksen vaikeimmista asioista. Valolla on niin monta ulottuvuutta, sen suunta, väri, voimakkuus ym. Maisemakuvaaja Antero Takala on tutkinut valoa ja sen karaktäärejä maapallon eripuolilla. Hän piti asiasta kiinnostavan esityksen kesäkuussa Helsingin Valokuvakeskuksen jäsenille. Hän on lukuisilla kuvausmatkoillaan pitänyt kuvallista päiväkirjaa valosta ja sen luonteesta. Niihin hän yhdistänyt tieteellistä faktaa valon suunnasta, auringon korkeudesta, auringon nousuista ja laskuista ym.

Lightroom osa 7: Kuvat suoraan kamerasta Lightroom 2:seen

Lauantai 9.8.2008 klo 22:58 - Peter Forsgård

Tutkin tänään Lightroom 2:sen uusia ominaisuuksia. Valikoita penkoessani keksin tavan, jolla saa kuvat suoraan kamerasta Lightroomin tietokantaan. Kuvaan usein studiossa suoraan koneelle käyttäen DSRL Remote Pro -ohjelmaa. Hakemiston, johon kuvat tallentuvat olen sitten importannut erikseen Lightroomiin. Lightroomista löytyy Auto Import -toiminto, jonka avulla homma onnistuu.

Tee ensin koneelle hakemisto, jonne kuvat siirtyvät suoraan kamerasta, kun kuva on otettu. Määrittele tämä hakemisto hakemistoksi, jota Lightroom seuraa. File -> Auto Import -> Auto Import settings. Määritä Watch Folderiksi hakemisto johon kuvat siirtyvät kamerasta esim. remoteshooting. Seuraavaksi määritä Destination kohdasta hakemisto johon Lightroom Importtaa kuvat. Lightroom importatessa kuvat se siirtää ne väliaikaisesta hakemistosta pois, joten voit käyttää samaa remoteshooting -hakemistoa aina, kun kuvaat suoraan koneelle. Se siis tyhjenee sitä mukaa kun Lightroom siirtää kuvat tietokantaansa eli hakemisto toimii ikäänkuin välimuistina. Muista ennen kuvausta laittaa Auto Import aktiiviseksi valitsemalla File -> Auto Import -> Enable Auto Import. Siis varsin kätevä tapa kuvata suoraan Lightroomin tietokantaan. Sama työnkulku toimii myös Lightroomin 1.4 -versiossa. En vain aikaisemmin ole tullut asiaa ajatelleeksi.

Ajatuksia ja kommenteja Lightroomin uudesta 2-versiosta myöhemmin.

Kirjastoni kätköistä: The Americans, Robert Frank

Torstai 7.8.2008 klo 18:58 - Peter Forsgård

Valokuvakirjoja kustantava Steidl on tehnyt 50-vuotisjuhlapainoksen Robert Frankin kirjasta The Americans. Kirjan alkuperäinen julkaisu oli vuonna 1958. Julkaisijana oli Robert Delphire Pariisista. Alkuperäinen teos oli ranskankielinen. Englanninkielinen painos ilmestyi vuotta myöhemmin. Kirjasta on tehty paljon erilaisia versioita vuosien varrella, aina ei edes Frank ollut tietoinen niistä.

Tämän Steidl:n juhlaversion teossa Robert Frank oli mukana koko prosessissa. Tapa joka kuuluu kyseisen kustantajan vakiomenettelyyn. Tekijä on tiiviisti mukana kirjan prosessissa. Kaikki 83 kuvaa on skannattu alkuperäisistä vedoksista. Aikaisemmissa painoksissa osa kuvista on ollut rajattuna ja tähän versioon Frank kävi kuvat uudestaan läpi. Lopputuloksena oli, että osa aiemmissa painoksissa rajattuina olleet kuvat näytetään nyt kokonaisuudessaan. Kirjan julkaisu kuuluu osana Robert Frank-projektiin, jossa hänen kirjojaan julkaistaan uudestaan, niin klassikot kuin vähemmän tunnetutkin. Julkaisemiseen kuuluu myös hänen filmituotantonsa julkaiseminen DVD-kokoelmana.

The Americans kirjaa on pidetty yhtenä valokuvahistorian vaikuttavimmista teoksista. Teoksen kuvat on otettu vuosina  1955 ja -56. Frank kiersi Yhdysvalloissa tuona aikana kuvaten yhteiskuntaa laidasta laitaan. Walker Evansin avustuksella Frank sai Guggenheimin-säätiön rahoittamaan kuvausprojektia.

Frankin oli vaikea saada kustantajaa Amerikasta, koska kuvia ei pidetty mitenkään erikoisen hyvinä. Ne poikkesivat sen aikaisesta kuvajournalistisesta perinteestä. Kirjan myyntikään ei aluksi ollut kovin merkittävää. Mutta kuten aiemmin jo kirjoitin nousi kirja yhdeksi merkittävimmistä valokuvausteoksista valokuvauksen historiassa.

Kuvia on analysoitu ihan riittämiin ja paremmin kuin itse pystyisin, joten jätän sen väliin. Oma kokemus kuvista ja kirjasta on se, että varsin seesteisen surullinen ja pysähtynyt vaikutelma tulee sen ajan amerikasta ja amerikkalaisista. Henkilökuvissakin ei oikeastaan tunnu tapahtuvan mitään. Ihmiset usein vain ovat kuvissa tai vain vilkaisevat jotakuta joka kuvaa. Silti jokainen kuva herättää kysymyksiä ja haluaa tietää kuvassa olevan tarinan. Jotain maagista niissä kuvissa on. Kuvien aiheet eivät ilmeisesti olleet mitenkään sille ajalle tyypillisiä, koska Frank on itse todennut, että tämän jälkeen voi kuvata mitä haluaa. Tulkitsen siis lausahduksen kuvien sisältöön liittyen, en Frankin oman kuvaamisen kanssa sinuina olemiseen.

Human - Inhimillistä - Mänskligt

Perjantai 4.7.2008 klo 14:29 - Peter Forsgård

Human - Inhimillistä - Mänskligt

7.9. - 2.10.08

ti-pe 11-17

la 11-16

su 12-15.30

Galleria 4-Kuus

Uudenmaankatu 4-6, Helsinki

JPG magazine ja sosiaalinen media.

Keskiviikko 2.7.2008 klo 9:37 - Peter Forsgård

JPG magazine on mielenkiintoinen konsepti. Siinä yhdistyy painettu valokuvauslehti ja yhteisöllinen verkkosivusto. Painetun lehden sisältöön vaikuttaa vahvasti netissä toimiva yhteisö. Yhteisöön voi liittyä kuka tahansa riippumatta siitä tilaako lehden paperiversiota vai ei.

Itselleni on tullut lehdestä nyt kaksi numeroa. Numerossa 15:sta kiinnostavin artikkeli oli "Backstage at a Gregory Crewdson shoot". Hän kuvaa elokuvastillimäisiä valokuvia, joissa kaikissa on katsojan mahdollista rakentaa oma tarina. Set up on massiivinen, miljöössä valoina käytetään suuria elokuvavalaisimia. Ne nostetaan suurilla nostureilla oikeille paikoilleen. Jokainen pieninkin yksityiskohta valtavissa asetelmissa on viimeistä piirtoa myöten suunniteltu. Kuvien ja Crewdsonin asemasta valokuvataidemaailmassa kertoo printtien hinnat. Yhdestä vedoksesta pyydetään 100.000 dollaria ja jokaisen kuvan vedosmäärä on 10. Voidaan siis sanoa, että kyseessä on "million dollar shoot". Crewdsonin kuviin ja taustoihin voi tutustua paremmin tutkimalla kirjaa 1985-2005. Google kuvahaulla löytyy myös paljon kuvia.

Muuten lehdessä on paljon lukijoiden toimittamia kuvia. Lehden nettisivuille voi laittaa kuviaan esille ja yhteisö sitten äänestää mitkä kuvat päätyvät painettuun lehteen. Eihän lukijoiden kuvien julkaisussa sinänsä mitään uutta ole, mutta kun se tehdään sosiaalista mediaa hyödyntäen on siinä jotain uutta. Julkaistuista kuvista maksetaan palkkio 100 dollaria sekä JPG-lehden vuosikerta eli mistään "ilmaiseksi meille kuvia"-lehdestä ja toiminnasta ei siis ole kyse. Palstalla Where I´m at on muutaman sivun verran lukijoiden lähettämiä kuvia omasta elin- ja asuinympäristöstään.Ne ovat ihan mielenkiintoista katsottavaa, vaikka toki kuvien taso vaihteleekin.

Toinen mielenkiintoinen sosiaalisen median megtrendiä hyödyntävä on kuvatoimisto VIIphoton VIIvisionaires. VIIphoto on tällä hetkellä lähes Magnumin veroinen kuvatoimisto, perustajajäsenenään mm. James Nachtway. VIIvisionairesin mekanismia ja motiivia en rehellisesti sanottuna oikein ymmärtänyt. Nopeasti tarkasteltuna kyseessä on Facebookin ja Flickrin yhdistelmä. Sivustolta löytyvät monipuoliset mahdolisuudet jakaa kuviaan muiden kanssa ja siellä on myös Naamasta tuttuja gadgetsejä ym. Täytyy tutustua tuohon sivustoon tarkemmin. 

Kuvaussopimuksesta konsertissa

Lauantai 28.6.2008 klo 9:34 - Peter Forsgård

Avril Lavignen konserttien kuvauksista on syntynyt kiista. Suurinta närää on aiheuttanut vaatimus kaikkien mahdollisten epäselvyyksien käsitteleminen Yhdysvalloissa heidän tuomioistuimessaan. Varsin erikoista se onkin, miksi Suomessa otettu kuva ja sen mahdolliset käyttöön liittyvät ristiriidat sovitellaan USA:ssa.

Muuten minusta konsertin järjestäjä ja artisti voivat määritellä kuvien käytön aika tarkasti. Onhan kyseessä taiteellisen esityksen jäljentäminen. Toki journalistinen käyttö konsertissa kertovissa jutuissa on aivan eri asia. Sopimuksella pyritään estämään, ettei kuvat päädy kaupallisille toimijoille, jotka tekevät sitten artiistin kuvilla bisnestä. Siinä kohdassa minusta sopimus on täysin asiallinen. Journalistit vetoavat siihen, että voivathan katsojatkin kuvata omilla kännyköillään täysin vapaasti. Miten yhtäkkiä satunnainen kännykällä kuvaava konsertissa kävijä kuvaa samantasoista kuvaa kuin ammattikuvaaja ammattikalustollaan...

Aiheeseen liittyen The Online Photographer on ehdottanut ns. Celebmark:ia. Julkkisten omaa copyright suojaa itsestään otettuihin valokuviin ja niiden käyttöön. Sen mukaan julkkis voisi halutessaan celebmarkata itsensä ja estää hänestä otettujen kuvien kaupallisen hyödyntämisen. Teoriassa varmaan ihan mainio ehdotus, mutta aika hankala käytännössä yhdistää sananvapauteen. Mikä on esim. noissa tilanteissa kaupallisuuden ja journalismin raja. Keltainen lehdistöhän käyttää häikäilemättömästi hyväkseen tuota häilyvää rajaa. Julkkisia tuskin kuvataan journalisitisessa mielessä kertomassa, jostain tärkeästä uutisesta vaan kyse on suoraan lehden myynnin edistämisestä eli annetaan sitä mitä lukijat haluavat. Silloinhan kyse ei ole journalismista. Toisaalta se voiis suojata julkkkiksia vapaa aikanaan ja antaisi kuvaukseen mahdollisuuden vain julkkiksen omassa "toimialassaan" toimimisen. Käytännössä esimerkiksi urheilijan kuvaaminen urheilutilanteessa ym.

Seuraavassa bloggauksessaan The Online Photographer selventää motiivejaan, kun sitä kommenteissa kysytään. Hän ei ole sinänsä huolestunut julkkiksista vaan siitä ongelmasta, jonka paparazzi-kuvaajat saavat aikaan.  

Mielenkiintoinen ehdotus, mutta käytännösssä kuitenkin aika mahdotonta toteuttaa.  

PR-kuva, mainoskuva ja journalistinen kuva

Keskiviikko 25.6.2008 klo 11:36 - Peter Forsgård

Julkisen sanan neuvosto antoi Iltalehdelle langettavan päätöksen PR-kuvien käytöstä toimituksellisen jutun yhteydessä. Äkkipäätä voisi ajatella, että ihan aiheesta, mutta kun päätöstä lukee tarkemmin tuntuu päätös varsin erikoiselta.

Iltalehti oli tehnyt jutun Janina Fryn (ent. Frostell) nimeä kantavasta vaatemallistosta ja käyttänyt jutussa samoja kuvia kuin Tokmanni-konserni mainoksessaan. Juttua en ole lukenut, joten sen sisältöön en sen enempää puutu.

Onhan aivan tavallista, että esim. autolehdissä ja tekniikan alanlehdissä käytetään tuote-esittelyn ja pikatestien  yhteydessä valmistajan toimittamia kuvia. Toki niitä myös kuvautetaan, jos tarvetta ilmenee. Eihän siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla. Palvelua molempiin suuntin. PR-kuvien jakelu lehdistölle on aivan yleistä ja eikä se mitenkään vähennän jutun journalistista arvoa. Toki noissa kuvissa tulisi olla manittuna sekä kuvaajan nimi, että tieto kuvien alkuperästä eli esim. oy X ab:n kuva-arkisto tai jotain vastaavaa.

Minusta näyttää kyllä vahvasti siltä, että JSN ei ole ajan tasalla kuvien ja niiden käytön ja käytäntöjen osalta. No voi olla, että minulta on jäänyt jotain huomaamatta, mene ja tiedä. Erikoinen päätös kuitenkin.

Suomalainen valokuvakulttuuri esillä Ranskassa

Maanantai 23.6.2008 klo 23:21 - Peter Forsgård

Ranskan merkittävimpiin kuuluvassa Musée Nicephore Niépce:ssä on esillä laajasti suomalaista valokuvataiteen historiaa. La Photographie Finlandaise (1950-1980) näyttelyssä on esillä 150 valokuvaa tuon ajan merkittävimmiltä kuvaajilta. Näyttely on alkanut 21.6. ja jatkuu aina syyskuun loppuun asti.

Suomalainen nykyvalokuvaus on Ranskassa jo tunnettua. Helsinki School on siinä tehnyt ansiokasta työtä ja nostanut suomalaisen valokuvauksen maailman huipulle. Mielenkiintoista onkin, että tuo menestys on poikinut tämän näyttelyn. Suomalaisesta valokuvasta Ranskassa nähdään 1950-luvun kameraseura kuvaajien tuotantoa sekä 60-70 -lukujen yhteiskunnallisesti suuntautuneiden subjektiivisten dokumentaristien töitä. Nämä ovat juuri niitä kuvaajia, jotka ovat luoneet sitä pohjaa nykyiselle menestykselle. Painopiste on nimenomaan dokumentaarisessa valokuvassa. Näyttelyssä mukana ovat mm. Matti Saanio, Ben Kaila, Pentti Sammallahti muutamia mainitakseni.

Gary Wornellin näyttely.

Lauantai 21.6.2008 klo 14:29 - Peter Forsgård

Galleria Brondassa on vielä ensi viikon ajan Gary Wornellin valokuvanäyttely. Esillä on mielenkiintoisia suoraan alumiinille Epsonin mustesuihktulostimella vedostettuja valokuvia. Wornell on alunperin opiskellut keraamikoksi ja muuttanut Englannista Suomeen vuonna -94.

Digitaalisuuden myötä hän kiinnostui uudestaan lapsuuden harrastukseensa valokuvaukseen. Välihuomautuksena todettakoon, että viime aikoina on tullut paljon henkilöitä vastaan joiden kiinnostus valokuvaan on herännyt uudestaan digitaalisuuden myötä. Samoin paljon sellaisia kuvaajia jotka ovat aloittaneet digillä koko harrastuksen ja sitten ovat halunneet kokeilla filmille kuvaamista.

Erityistä Wornellin teoksissaan on vedostustapa. Hän on tutkinut ja kokeilut vedostamista erilaisille materiaaleille. Alumiini on yksi hänen käyttämistään materiaaleista. Hän on itse muokannut tulostimia sopimaan hänen omaan käyttöönsä.

Esillä Brondassa on mielenkiintoisia abstrakteja valokuvia. Osa niistä on epämääräisen muotoisia. Suuret kuvat on rakennettu useasta alumiinin palasesta yhdeksi suureksi teokseksi. Palasista koostuvat teokset saivat alkunsa yksinkertaisesti siitä, että hänen tulostimensa ei pystynyt tulostamaan riittävän suuria kuvia, joten hän päätti toteuttaa ne paloista. Samalla kuviin tulee kolmiuloitteisuutta myös fyysisesti.

Wornell jatkuvasti kehittelee ja kokeilee uusille materiaaleille tulostamista. Kuvista ja niiden vedostamisesta ja esitystavasta paistaa hienosti läpi keraamikontausta. Kuvan pinta on kosketeltavissa ja tuntuu osittain keraamiikalta. Kovin tarkasti hän ei paljasta tekniikkaansa, mutta sen verran hän kertoi, että alumiinilevyt käyvät läpi useita käsittelykertoja.

Mielenkiintoisia valokuvia, joita ei ihan perinteisen valokuvan genreen voi laittaa. Jos vain ehditte, niin käykää vilkaisemassa Wornellin kuvat Galleria Brondassa. (Annankatu 16, Hki)

Jyvistä ja rakeista muutama huomio.

Torstai 19.6.2008 klo 15:20 - Peter Forsgård

Lehtikuvaaja Bert Carpelan on pitänyt Jyviä ja Rakeita palstaa Kameralehdessä 45 vuotta. Nyt palsta loppuu, valitettavasti. Palstalla oli paljon hyviä pieniä huomiota valokuvauksesta kokeneen lehtikuvaajan silmin.

Viimeisessä osassa oli mukana myös sivun mittainen "haastattelu" Carpelanista. Mielenkiintoinen oli kommentti "Carpelan on ilonen siitä, että kuvan painoarvo on suhteessa tekstiin noussut viime vuosina. -Juuri kun oma lehtikuvaajan ura loppui, harmittelee Bert." Toisen suuntaisiakin väitteitä olen kuullut

Oheen oli myös kerätty parhaita paloja vuosien varrelta. Cartier-Bressonilta lainaus oli poimittu: "Samaan tapaan kuin maalausta voidaan analysoida, valokuvasa vaikuttavat samat säännöt. Tasapainon eri osien välillä, neliö suorakulmion sisällä, kultainen leikkaus jne."

Toivottavasti tilalle löytyy joku vähintäänkin yhtä mielenkintoisia juttuja kirjoittava.

Ei muutakun hyvää Juhannusta kaikille blogiani seuraaville. Pysykää pinnalla ja dokumentoikaa Juhannuksen viettoanne valokuvaten.

Corbijn Tennarissa

Maanantai 16.6.2008 klo 8:30 - Peter Forsgård

Tennispalatsissa Helsingissä on esillä hollantilaisen Anton Corbijnin valokuvia. Näyttely on hänen retrospektiivinsä. Näyttely on inspiroivin näyttely, jonka olen nähnyt.

Esillä on neljä merkittävää sarjaa Famouz, Star Trak, 33 Still-lives ja a. somebody. Kuvista selkeimmät suosikit ovat kuva Pete Townshendistä, kuva Pavarotista sekä kuva Courtney Love:sta. Kokonaisuuksista paras on minusta 33 Still Lives. Sen lavastetut paparazzi-kuvat ovat hienosti tehty ja niiden muodostama kokonaisuus toimii erinomaisesti sarjana.

Hänen ottamissaan muotokuvissa on tyyli sopivan rosoinen ja samalla siellä pohjalla jotenkin tuntuu olevan klassisen muotokuvan piirteitä. Hänen muotokuvissaan on tavallaan nykyiselle fantasiamuotokuvalle tyyppillisiä piirteitä. U2:sen Bono on sanonut Corbijnin tyylistä ja tavasta kuvata seuraavasti: ”Anton ei kuvaa sitä kuka olet vaan sitä, kuka voisit olla. ”

Muotokuvassa on aina läsnä kolme ihmistä, malli, kuvaaja ja katsoja. Malli karirma on muotokuvissa, siis hyvissä sellaisissa, usein kantava voima. Tottakai Corbijninkin kuvissa julkkismalleilla on suuri osuus siihen mitä kuvat ovat. Kuvaajan tehtävänäon saada se karisma välittymään katsojalle.

Corbijnin kuvaaminen alkoi dokumentaarisella kuvaamisella englantilaiselle New Musical Express-lehdelle. Hän nousi kuuluisuuteen yhdessä U2:sen kanssa, jota hän kuvasi vuosia. Corbijn on tehnyt myös useita musiikkivideoita mm. Depeche Modelle. Noin reilu vuosi sitten hänen ensimmäinen elokuvansa Control sai ensi iltansa. Se kertoo post-punk bändin Joy Divisionin laulajasta Ian Curtisista. Bloggasin elokuvasta tammikuussa.

karsh.org

Keskiviikko 11.6.2008 klo 8:19 - Peter Forsgård

Karsh.org on uusi saitti, jolla esitellään laajasta yhden viime vuosisadan kuuluisimman muotokuvaajan Yosuf Karshin elämää ja tuotantoa. Pikaisesti kävin sivustoa läpi. Tietoa ja kuvia on paljon. Erityisen kiinnostava on Early Photographs osasto. On aina kiinnostavaa nähdä kuinka suurten gurujen tyyli on kehittynyt. Hauska miten ensimmäisiä kuvia peilaa viimeisimpiin tai niihin kuviin joilla kuvaaja tulee tunnetuksi. Yhtymäkohdat tyylillisesti on nähtävissä. Great Owl -kuva on päätynyt myös erään hänen kirjansa kanteen. Kirjan nimeä en nyt muista. Kirja on studion kirjastossa ja kirjoittelen tätä kotona. (edit: tarkistin sen kirjan nimen, se on The Art of Portrait). On mielenkiintoista kuinka kirjan kanneksi päätyy kuva tuotannon alkuvaiheesta, jolloin kuvausta vasta "opetellaan".  On assingment osastossa on vähemmän nähtyjä kuvia. Toki osa niistä löytyy Karshin kirjoista.

Aika pitkälle saitin sisältö löytyy myös vuonna 2003 uudelleen painetusta ja taitetusta Karsh: A Biography in Images  -kirjasta.

Kannattaa tutustua yhteen aikamme suurista muotokuvaajista.

Valokuva on valokuva on valokuva

Lauantai 7.6.2008 klo 10:19 - Peter Forsgård

Galleria Luova.fi:ssä on parhaillaan esillä Jussi Aallon retrospektiivinen näyttely Valokuva on valokuva on valokuva. Jussin näyttely jatkaa varsin merkittävien näyttelyiden sarjaa Luovassa.

Esillä on Jussi Aallon kuvia viidenkymmenen vuoden ajalta. Gallerian alakerrassa on kuvia uran alkuajoilta. Esillä mm. mainoskuvia Marimekolle ym. Yläkerrassa on uudempaa tuotantoa.

Näyttely on varsin erinomainen ja tuo esiin Aallon monipuolisuuden kuvaajana. Uudistuminen eri vuosikymmeninä on upea saavutus, johan harva kuvaaja pystyy. Monien kuvaajien osalta on sanottu, että se ensmmäinen näytely/teos on se paras, mutta Jussilla näyttää virtaa ja ilmaisua riittävän. Viimeisimmät kuvat tältä keväältä Helsingin patsaista ovat uutta Jussia, mutta silti tunnistettavissa hänen kuvikseen. Tuollainen uudistuminen ja raikkaus on hienoa.

Näyttelystä jäin ainoastan kaipaamaan kuvaa Catherine Deneuvesta. Sen kuvan tarina on niin hauska ja mukava. Samoin kaipasin kuvia Helsinki kirjasta, joka Jussi teki yhdessä Markku Pirin kanssa 80-luvun alussa. Myös perinteisiä muotokuvia olisin halunnut nähdä enemmän. Klassista muotokuvaa näkee nykyään aika vähän. Syynä varmasti Jussin halu profiloitua laajemmin kuin muotokuvaajana. Onneksi alakerrassa niitä kuitenkin oli.

Jussi Aalto on edelleen vahvasti mukana suomalaisessa valokuvassa. Hän toimii tällä hetkellä Helsingin Valokuvakeskuksen toiminnanjohtajana. HCP:n tarkoituksena on edistää valokuvakulttuuria pääkaupunkiseudulla, järjestää työpajoja ja tuottaa näyttelyitä mm. Galleria Luova.fi:in. Allekirjoittanut toimii HCP:n puheenjohtajana.    

Valokuvan kokemus - kysymys dokumentaarisuudesta -seminaari

Lauantai 7.6.2008 klo 9:56 - Peter Forsgård

Ateneum ja Valokuvataiteen museo järjesti kaksi päiväisen seminaarin aiheena: Valokuvan kokemus - kysymyksiä dokumetaarisuudesta. Seminaari sisälsi monta mielenkiintosta luentoa valokuvan eri alueilta. Torstain ensimmäisen session aiheena oli Ihmisen kuva. Aluksi Elina Heikka, Valokuvataiteen museon johtaja, kävi läpi käsitteen Humanistinen valokuvaus. Esitys peilasi yhtymäkohtia Matti Saanion tapaan kuvata ja käsitellä koko kuvausprosessia. Tunnetuimmat humanistisen valokuvauksen edustajat olivat Cartier-Bresson ja Doisneau. Humanistisen valokuvaus nähtiin tulevaisuuden uskon palauttajana sodanjälkeisessä tilanteessa. Joissakin tiedoissa on sanottu humanistisen kuvauksen alkaneen jo 30-luvulla. Minusta sen alku ja perinne voidaan perustellusti sieltä hakea. Unkarilaiset Brassai ja Kertesz kuvasivat siihen tyyliin ja samantyylisiä aiheita.

Matti Saanion yhteys humanisteihin oli samankaltainen lähestystapa eli rakentaa kuvat luottamuksesta ihmisessä olevaan hyvään. Tämä näkemys ja lähestymistapa on ehkä ollut yksi tekijä miksi Saanio ei ollut aina kovin suosittu suomalaisessa taidevalokuvauksen piirissä. 70-luvun alussahan valtion taidetoimikunta määritteli valokuvataiteen käsittämään ainoastaan yhteiskuntakriittisen kuvaamisen tietyistä lähtökohdista. Toinen yhteys Saaniolla humanistien kanssa oli kuvien esitystapa. Pyrkimyksenä oli nimenomaan painettun kuvaan. Saanio kuvat julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, Saanion tekstein, kuvareportaaseina sekä kirjoina. Aivan samaan tapaan kuin humanistienkin. Humanistien liike valokuvauksessa loppui Steichenin kokoamaan Family of Man näyttelyyn. Se nähtiin Suomessa vuonna -59.

Toisena luentona oli väitöskirjaa tekevän Minna Ijäksen esitys Poseeraus valokuvamuotokuvissa 1920-luvulla. Hän kävi läpi muotokuvan poseerausten konventiota ja sen merkitystä. Mielenkiintoisin osa oli kuitenkin kuvat, joisa tätä konventiota rikottiin. Siihenkin aikaan oli tarjolla fantasiamuotokuvia, joiden ihantena olivat sen aikaiset "Hollywood-kuvat". Samaan kuin tänään tehdään muotokuvia muotikuvamaisesti, fantasikuvat ovat edelleen perinteisen muotokuvan rinnalla. Samaan tapaan nykyiset fantasiakuvat rikkovat muotokuvan konventiota poseerauksillaan ja esitystavallaan. Perinteisessä poseerauksessa haetaan asennolla kunnianosoitusta ja samalla malli hakee kunnioitusta, Pierre Bourdieun tulkinnan mukaan. Muotokuvaushan on myös pönötyksen historiaa.

Dag Peterson, Tanskan Kuninkaallisen Kirjaston kuvaosastonjohtaja, puhui Jakob Riisistä. Häntä pidetään sosiaalisen dokumenttikuvan isänä. Hän kävi läpi Riisin kuvia ja tapaa tuoda asiat esiin uuden kuvagenren synnyn taustojen selittämiseen. Se osa toki oli mielenkiintoista, mutta mielenkiintoisenmpaa oli kuulla itse Riisistä ja hänen taustastaan. Jakob A. Riis oli poliisireportteri The Tribune-lehdessä New Yorkissa. Hän näki siis paljon New Yorkin slummeja ja aloitti kirjoittamaan ihmisten huonoista asuinoloista ja köyhyydestä. Kun kirjoitetulla sanalla ei ollut toivottavaa vaikutusta, turvautui Riis valokuvan voimaan. Riis pystyi kuvaamaan pimeissä slummiasunnoissa magnesiumflässin avulla. Hän oli ensimmäisiä, jotka hyödynsivät sitä. Riis käytti kuvauksiin myös apuvoimia. Hänelle kuvauksia tekivät kaksi New Yorkin amatöörivalokuvauskerhoon kuulunutta kuvaajaa, Henry G. Piffard ja Richard Hoe Lawrence. Riisin kuvat ja esitykset vaikuttivat merkittävästi slummissa asuvien oloihin. Riisin kuvat olivat tekniseltä laadultaan surkeita ja valokuvaajana hän unohtui pitkäksi aikaa. Osittain syynä oli juuri se, että kuvien taso oli varsin kehno, siis teknisesti. Vuonna 1947 hänen lasinega-arkistonsa löytyi kotitalonsa ullakolta. Lasinegoja oli yhteensä noin 400, joista n. 200 olivat Riisin ottamia. Loput olivat ilmeisesti apuna olleiden kahden kuvaajan ottamia. Osa kuvista taas oli reprottu muiden sen aikaisten kuvaajien kuvista. Niitä hän oli käyttänyt esityksissään puhuessaan slummien oloista. Seuraavana vuonna kuvat vedostettiin uudestaan ja niistä saatiin taitavien vedostajien avulla hienoja (teknisesti) vedoksia. Riis oli astunut valokuvauksen historiaan myös viralisesti. Tähän saakka Lewis W. Hinea oli pidetty sosiaalisen dokumentarismin isänä. Yhdessäkään valokuvauksen historian kirjassa, mikä on kirjoitetu ennen vuotta 48 ei Riisiä mainita.

Sinänsä on irvokasta, että sosiaalisen dokumenttikuvauksen isänä on kirjoittava toimittaja, joka aloitti itse kuvaamaan. Nykyäänhän ollaan sitä mieltä, että kirjoittavat toimittajat ovat tuhoamassa samaa asiaa. Toinen irvokas seikka on myös se, että Riisille kuvasi amatöörikuvaajia. Nykyään amatöörikuvaajia syytetään astumista ammattikuvaajien apajille, lähinnä kansalaisjournalismin nimissä. Voisiko sanoa, että kansalaisjournalismin avulla syntyi sosiaalinen dokumentarismi?

Perjantain esityksistä mielenkiintoisin oli Iina Kohosen Propagandakuvista kertova esitys. Hän on tutkinut Kosmonauttien nostamista kansallissankareiksi kuvien avulla. Paikallinen "Life" julkaisi suuria kuvareportaaseja kosmonauteista. Kosmonauteista tehtiin sankareita kuvien avulla. Samalla pönkitettiin Neuvostoihmisen identiteettiä mahtavimpana kansakuntana. Propaganda koneisto ylsi kuvanlukemisen opettamisen tasolle. Todellisuus rakennettiin mielikuvien kautta ja koko koneisto oli valjastettu aateen tukemiseen. Kuvamanipulaation perinne ylsi myös arkistoon, jossa kuvatekstejä muutettiin sen mukaan kuka oli vallan kahvassa. Nimiä vaihdettiin jne. Tutkimuksessa pohditan kuvan todellista suhdetta historiaan ja siihen mitä on oikeasti tapahtunut. Mikä on valokuvan todistusvoima?         

Verkkosivuilla kävijöistä

Maanantai 26.5.2008 klo 7:46 - Peter Forsgård

Oindex.fi listaa viikottain verkkosivujen kävijämääriä. Tulokset poimitaan Google Analyticsin avulla. Katselin esimerkiksi blogien kävijämääriä viikolta 20 ja vertailin kävijälukuja tähän omaan blogiini. Blogissani oli uniikeja kävijöitä viikolla 20 noin 850, mikä on ihan hyvä lukema. Tosin se on aika kaukana parhaista viikoista, joilla on päästy jopa 4000 uniikkiin käyntiin. Silloi toki kirjoituksiakin oli tiheämmin kuin viime aikoina. Tuolla 850:lla uniikilla käynnillä oltaisiin tuossa noin hiukan 20 eniten luetun blogin huonomalla puolella. Ihan hyvin ottaen huomioon, että top-10:ssä on aika paljon viihde-blogeja ym. Varsin tiukan fokuksen omaavia blogeja ei listalla ihan hirveästi ole. Toki täytyy muistaa, että listauksessa on aika vähän blogeja. Jonkinlaista suuntaa kuitenkin nuo listat antavat, siitä mikä on paljon ja mikä vähän. Omaa blogia en valitettavasti listaukseen voi laittaa, koska Kotisivukone ei anna mahdollisuutta laittaa Google Analyticsin scriptiä koodiin mukaan. Varsinaisilla verkosivuillani olen tuota Analytics koodia käyttänyt. Sillä saa varsin seikkaperäsitä tietoa kävijöiden määrästä, millä sivuilla käydään ja kuinka kauan nillä viihdytän. Tietoa hakusanoista saa eli saan tietoa siitä millaisilla hakusanoilla sivuilleni on tultu ym. Keskimääräisiä käyntejä sivustolla www.peterforsgard.com on noin 1000 per kuukausi.   

Muuttovalmis

Keskiviikko 21.5.2008 klo 12:15 - Peter Forsgård

Muuton jälkeisiä fiilareita.....

Erikoista politiikkaa osa jotain

Lauantai 17.5.2008 klo 9:29 - Peter Forsgård

Plantaani Oy hakee Työvoimatoimiston kautta valokuvaajaa. Ei siinä sinänsä mitään erikoista, mutta kun ilmoituksessa sanotaan "HUOM! Minä en maksa kuvaajalle millään tavalla.", muuttuu asia erikoiseksi. Haetaan siis valokuvaaja ottamaan valokuvia ilman palkkaa, siis työvoimatoimiston kautta! Kuvaukset liittyvät kirjan tekemiseen ja kuvaajan palkkioista keskustellaan sitten kustantajan kanssa.

Kuvaushomman saa näytekuvilla ja niitä käytetään kustantajan hakemiseen. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, että näytekuvilla haetaan valokuvasutöitä, portfoliohan on juuri se näytetyö. Keikkakohtaisiakin eli uusi valokuvia tarjouskilpailun yhteydessäkin voidaan vaatia. Jälkimmäinen tapa vaan ei ole kovin normaali tapa valokuvauksen alalla. Hintarakenteen pitäisi olla aivan erilainen, jos tuo olisi tapana. Jos vaikka kuukaudessa tulee 10 tarjouspyyntöä ja jokaiseen tulisi ottaa tapauskohtaiset näytekuvat, niin voitettujen tarjousten hintataso pitäisi olla moninkertainen nykyisin verrattuna. Kuvan ostajat tuskin ovat siihen valmiita.

Erikoista on kuitenkin se, että kustannusalalla pitkään toiminut henkilö hakee projektin tässä vaiheessa kuvaajalta sitoumusta ilmaisista kuvista. Ilmoituksen laittaja sanoo itse olevansa ammattilainen, mutta ei ole valmis sitoutumaan maksamaan toisen ammatilaisen palveluksista mitään. Mahdollinen kirja ja mahdollinen kustantaja siten maksaa kuvista, jos maksaa.

Toki projekti voi olla ihan asiallinen ja näytekuvien perusteella kustantaja ilmoittaa paljonko on palkkio kirjantekijälle ja mikä osuus siitä on kuvaajalle. Kirjoista Suomessa harva vaan saa mitenkään suurta korvausta, royaltit ovat aika pieniä.

Jos kiinnostaa niin kannattaa laittaa sähköpostia Plantaaniin Sari Riihelälle (sari.riihela@plantaani.fi) ja kysellä tarkemmin mistä ihmeestä on kysymys.  

(via digicamera.net)

Pitkästä aikaa...

Maanantai 12.5.2008 klo 10:59 - Peter Forsgård

Kirjoituksissa on ollut pitkä tauko, pisin bloggaukseni historiassa. Syynä ollut viime aikaiset kiireet ja painopisteet. Olen viimeisen kolmen viikon aikana muuttanut ja se on tosiaankin teettänyt aika paljon kaikenlaista puuhastelua ja ajattelua. Ensin vanhan kämpän tyhjennys ja sitten uuden paikan sisustaminen. Talo on aivan uusi ja kaikenlaista pientä laittamista on koko ajan. Toki kaikki tuo on ihan mukavaa puuhaa. Samaan aikaan on kuvaukset myös pyörineet.

Toukokuun alussa studiolla aloitti työharjoittelija. Koulutukseen ja tavoilleni opettamisen menee oma aikansa, mutta siinäkin on edistytty mainiosti. Kuvaukset helpottuvat suunnattomasti, kun käytössä on assari. Miljöössä on huomattavasti helpompi tehdä monipuolisempia valaisuja, studiossa samoin. Arkistointikin sujuu nopeammin, kun sitä tekemässä kaksi ym... Työssä oppiminen on valokuvauksen opiskelijalle arvokasta ja sen suhteen tietysti myös minulla on suuri vastuu. Molemmin puolinen hyötyminen on tärkeää, minä saan arvokasta apua ja assari samoin.

Palataan taas asiolle loppuviikosta.