Pikkuflässit ja salibandyottelu

Perjantai 8.9.2006 klo 22:28 - Peter Forsgård


suomiu19-virou19_08092006_225.jpgSalibandykausi on taas alkamassa. Nuorten maajoukkue pyöritti Viron nuoria aika urakalla. Kävin Tikkurilan Urheiluhallissa kuvaamassa ottelua.

Asensin halliin pari Canonin pikkuflässiä. Tarkoituksena oli käyttää langatonta TTL:ää, mutta valitettavasti Canonin langaton järjestelmä ei käytännössä noin isossa tilassa toimi. Jouduin turvautumaan salamalaitteiden radiolaukaisuun. Ei siinä sinänsä mitään, mutta TTL ja nopeat suljinajat menetetään. Salamat pitää myös säätää manuaalille. Kaiken kaikkiaan systeemi toimi muuten mainiosti. Sain asennettua salamat kätevästi clampeillä kentän päätyyn. Salamat valaisivat aika mukavasti maalin edustan. Kuviin tulee ihan erilainen fiilis, kun pääsee valaisemaan. Sopivasti asetettuna suhteessa kuvauspaikkaan saa valollekin suunnan. Perus pelaajakuva näyttää aivan erilaiselta kuin pelkillä hallin loisteputkilla valaistuna.

Todella hyvät tehot pikkuflässeistäkin lähtee. Asetin manuaalisalaman puoliteholle ja silti valoa riitti kevyesti lähes puoleen kenttään. Sain siis valaistua lähes puolikkaan kentän parilla salamalla. 

Täyteen ladatuilla akuilla välähdyksiä sai lähes 300. Yhdessä salamassa oli paristot. Ne hyytyivät pari minuuttia ennen ottelun loppua, joten paristoillakin pärjää.

Seuraavan kerran täytyy salamat asentaa vielä korkeammalle, jotta valon saa entistä tasaisemmaksi ja vielä suuremmalle alueelle. 

 

Avainsanat: valokuvaus, salibandy, salamalaitteet