Oi Maamme - valokuvanäyttelyKeskiviikko 16.5.2007 klo 18:52 - Peter Forsgård Tennispalatsissa on iso näyttely suomalaisesta valokuvasta. Näyttely Oi Maamme liittyy Suomen 90-vuotisjuhlavuoteen. Esillä Tennispalatsissa on kuvia Suomesta eri vuosikymmeniltä ja 23 eri valokuvaajalta. Yksi heistä on ulkomaalainen, Martin Parr, muut ovat suomalaisia. Näyttely oli minusta varsin vaikuttava. Oikeastaan ainoa asia jota jäin kaipaamaan olivat kuvat ihmisistä tänään ja sitä urbaania Suomea, joka on monelle myös todellisuutta. Näyttelyyn on kerätty kuvia 60-luvulta 2000-luvulle. Olen elänyt koko tuon kyseisen ajan kaupungissa. Minusta näyttelyssä olisi selvästi myös pitänyt näyttää kaupunkilainen todellisuus. Myös kaupunki ja urbaani on oikeasti todellista, emme me kaikki ole maaseudulta. Ainoan ulkomaalaisen Martin Parrin kuvat eivät minusta nousseet sille tasolle, mitä minä niitä olen aikaisemmin nähnyt. Dokumentissaan englantilaisista lomaviettäjistä New Brightonissa välittyy huomattavasti paremmin läsnäolon tuntu. Nyt täytyy tunnustaa, etten ihan varmasti muista mikä sen kuvasarjan nimi oli, mutta se taisi olla Last resort. Myöskin se Parrille tyypillinen värikylläisyys jäi Tennarin kuvista puuttumaan. Hänen kuviaan vastapäätä oli ripustettu Markus Jokelan suuret ja värikylläiset vedokset. Ne jättivät Parrin selkeästi varjoon. Mahtoiko Parr täällä oleskellessaan tuntea itsensä niin ulkopuoliseksi, että hän halusi näyttää sen kuvissaan? Tykkäsin kovasti Kovalaisen kuvista. Niissä oli hyvä tunnelma ja suurin osa siitä tunnelmasta tuli kuvien valosta. Minusta niiden valo on sellaista, mikä on olennaista valokuvalle. Stefan Bremeriltä oli kuvia hänen Yön hahmot-sarjastaan. Niihin kuviin liittyy siinä mielessä minulle hauska yksitykskohta, että Pääkallomies oli lukiossa samalla luokalla kanssani. Yhdennäköisyys korvakorua myöten on niin ilmeinen ellei sitten ole kysymys kaksoisolennosta. Esko Männikön kuvat olivat muista kuvista mukavasti poikkeavia. Suuret vedokset oli laitettu vanhanaikaisiin kehyksiin. Kaikenkaikkiaan erinomainen näyttely, joka on ihan must kaikille Suomesta, elämästä ja valokuvasta kiinnostuneille.
|
|
Avainsanat: valokuvanäyttely |