Juhannuslukemisesta

Maanantai 25.6.2007 klo 10:41 - Peter Forsgård

Juhannuspyhien aikana luin Helmut Newtonin omaelämäkerran. Kirja oli varsin viihdyttävää luettavaa. Newton paljastui varsin hyväksi kirjoittajaksi. Voihan olla, että kirjan on kirjoittanut haamukirjoittaja, siitä ei tosin ole mitään viitteitä.

Tarina lähtee Newtonin lapsuudesta ja kokemuksista juutalaisena Berliinissä ennen toista maailmansotaa. Newton aloitti valokuvaamisen jo varsin nuorena. Kirjassa on hänen ensimmäinen valokuvansakin nähtävissä. Se ainoa ruutu, joka oli oikein valotettu.

Newton joutui pakenemaan juutalaisvainoja Singaporeen ja sai sieltä töitä lehtikuvaajana, mutta sai potkut aika pian. Hänestä ei siihen ollut.

Tarina jatkuu kronologisesti edeten aina 80-luvun alkuun asti. Siinä käydään läpi Australian vuodet ja päädytään Pariisin ja New Yorkin kautta Monte Carloon. Kirjan ensimmäinen osa päättyy sanoihin: "I am ending my story here, for to write about one´s succes, small or big, is simply of no interest to the reader. Getting there is what this book is all about." Hän oli tuolloin jo yli 60-vuotias.

Kirjan toisessa osassa: The photographs, hän käy läpi omia kuviaan ja kuinka ne ovat syntyneet. Ensimmäinen luvussa hän käy läpi välineistöään. Hän sanoo, että hänen tekniikkansa ja tapansa kuvata on aivan sama kuin 30-luvulla, kun hän kuvasi tyttöystäviään. Eipä ollut yllätys mikä Newtonia on aina kiinnostanut. Jo neljätoista vuotiaana hänen elämässään oli kolme asiaa: valokuvaus, uinti ja tytöt. Newton käytti vain luonnonvaloa tai kuumaa valoa. Hän ei ole koskaan omistanut studiolaitteita, eikä hänellä ole ollut omaa studioa. Paitsi uransa alussa Singaporessa ja jonkin aikaa Australiassa. Singaporessa hänen studionsa ei menestynyt ollenkaan. Rahallisestikin oli vaikeaa, koska hän sai usein maksun jollain muulla tavalla.... Tähän liittyy hänen ongelmansa nuoruudessa, kun hän kirjassaan kertoo parikymppisenä ajatelleen, että "mikä meni pieleen, minustahan piti tulla suuri Voguen-kuvaaja, mutta minusta tulikin suuri rakastaja." Aika tuttuja ajatuksia nuorelta mieheltä, kaikki olisi pitänyt saavuttaa jo parikymppiseksi tullessaan. Taisi jo silloin olla kaikki mulle heti-ajattelua, eli ei välttämättä mitään uutta tälläkään saralla....

Newton oli todellakin " A gun for hire". Kirjassaan hän kiittää kaupallisuutta ja kuluttajia omasta menestyksestään. Häntä ei hirveän paljon kiinnostanut kuvata taidemuseoiden ja -gallerioiden seinille kuvia. Hän halusi kuvansa lehtiin, erityisesti Vogueen, jotta mahdollisimman moni näki ne.

Kirja päättyy siihen kuinka Newton tai oikeammin hänen nimeään kantava säätiö saa rakennuksen Berliinin kaupungilta. Museum of Phototography on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Siellä on kolmannessa kerroksessa esillä replica Newtonin työhuoneestaan Monte Carlosta, Newton-mobile ja mm. hänen mukaansa nimetyt korkokengät. Tiloissa on myös muita valokuvanäyttelyitä. Sisääntulo aulassa on valtava suurennos "They are coming-kuvasta." Se on osa Big nudes-sarjaa.  

Kirja oli kaikenkaikkiaan varsin mielenkiintoista luettavaa. Jo alusta asti tapahtumissa ja Newtonin ajatuksissa oli suoria viittauksia tuleviin kuviin. Tietyt tapahtumat ja ajatukset pystyy suoraan viemään paljon myöhemmin otettuihin kuviin. Kuvat joita hän otti olivat Newtonia itseään.