Intimacy of the stranger

Keskiviikko 1.8.2007 klo 7:49 - Peter Forsgård


Minkkisen työpajaa Vilnassa on kestänyt kaksi päivää. Pää on aivan pyörällä sen prosessoidessa asioita. Asiaa valokuvista ja valokuvaamisesta on ehtinyt tulla valtavasti. Maanantaina oli portfolioiden kritiikki. Kaikkien 18 osallistujan kuvat käytiin läpi ja jokainen sai huimasti kommentteja Minkkiseltä.

Minkkisestä huokuu suuri kunnioitus valokuvaa kohtaan ja hän arvostaa jokaisen tapaa lähestyä valokuvausta. Pääsääntöisesti hänen kritiikkinsä lähtee korostaen kuvaajien vahvuuksia. Kritiikki on amerikkalaiseen tyyliin aika kohteliasta. Negatiivisetkin asiat kerrotaan positiiviseen ja kannustavaan sävyyn.

Minkkisen tapa analysoida valokuvaa saa koko salin hiljenemään. Välillä tuntuu, että mystinen aura laskeutuu kurssilaisten päälle.

Ensimmäinen tehtävä oli jaettu kolmeen osaan ja jokaisessa osassa sai käyttää vain kaksitoista laukausta eli yhteensä 36 kuvaa. Teeman kehittäminen piti siis tehdä ainoastaan päässä, ei kameran ja ajatuksen yhteispelillä. Tehtävän nimi oli Artifical Creative Respiration. Osioina olivat four cornes, back and forth ja stop and shoot. Noiden tehtävien sisällöstä ehkä enemmän myöhemmin.

Eilinen tehtävä oli kurssin teema eli Intimacy of the stranger. Meillä oli illan aikana tunti aikaa kuvata kuusi tuntematonta ihmistä. Saman tyylinen tehtävä kuin Petersenilläkin omassa työäpajassaan. Lähtökohta ja tavoite kuitenkin aavistuksen erilainen. Tarkoituksena oli kuvata niin, että valokuvaaja poistuu katsojan ja kuvattavan välistä. Vaikea tehtävä, mutta ihmisten kuvaajalle loistava tehtävä.

Molempia tehtäviä yhdistää niiden lähtökohta ajattelusta ja psykologisesta sisällöstä eikä niinkään konkreettisesta aiheesta. Kuvaajilla on vapaat kädet toteuttaa kuvat omalla tavallaan ja käyttää omaa tapaa kuvata.

Tänään on mahdollisuus kahden keskiseen palaveriin Minkkisen kanssa. Odotan sitä innolla, koska sain ihan hyvää palautetta portfoliosta ja etenkin ensimmäisestä tehtävästäni. On mielenkiintoista kuulla ja keskustella siitä suunnasta johon Minkkinen katsoo että minun kannattaisi lähteä. Olo on kuin olisi tienhaarassa ja on aavistus siitä kumpaan suuntaan tulisi lähteä, mutta ei ole ihan varma.

Kuvaaminen toki jatkuu ja tarkoitus on rakentaa jatkoa sille mitä tähän asti on tehty.

Illalla on tapaaminen paikallisten valokuvaajien kanssa. Tapaamme Liettualaisia valokuvaajia ja näemme heidän portfolioita, joita Minkkisen on tarkoitus käydä läpi.

Vilna hiljenee kuuntelemaan Minkkistä ja sen jälkeen matka jatkuu....

Avainsanat: valokuvaus