Pikseli myytiin osa 2

Lauantai 1.9.2007 klo 0:11 - Peter Forsgård


Pikselin päätoimittaja Heikki Valtavaara pyysi minua julkaisemaan Pikselin 08/2007 vielä ilmestymättömän lehden pääkirjoituksen blogissani. Syy tähän on julkisuudessa olleet väärät tiedot kyseisestä kaupasta.

 

Tässä Valtavaaran kirjoittama pääkirjoitus:

Pikseli yhdistää voimansa Kamera-lehteen

Vuosi sitten kesällä terveydelliset syyt nousivat työskentelyni rasitteeksi. Niinpä viime kevään lopulla oli pakko ryhtyä miettimään erilaisia vaihtoehtoja Pikselin nelivuotisen historian jatkumiselle.
Ryhdyimme etsimään lukijoidemme ja myös toimituksen kannalta parhaita suunnittelulinjoja siitä lähtökohdasta käsin, että Pikselin kustantaja Digital Image Group luopuu sopivalla hetkellä lehden julkaisutoiminnasta.


Päätös ryhtyä selvittämään Pikselin julkaisuoikeuksien myyntiä Kameraseura ry:lle ja toimituksellisen työskentelyn liittämisestä Kamera-lehteen kypsyi mielessäni toiminnalliseksi malliksi kesän alkupuolella.


Voimavarojen yhdistämisellä tavoitellaan yksiin kansiin monipuolista, kummankin lehden lukijoiden odotuksiin entistä paremmin vastaavaa lehteä. Muutos tarjoaa paljon myönteisiä mahdollisuuksia.
Omalta osaltani olen mukana innolla Kamera-lehden toimituksen työskentelyssä sekä autan tarvittaessa lehteä sen uudistusprosessissa ja tavoitteiden saavuttamisessa. Samoin muut Pikselin toimittajat ja avustajat ovat halukkaita työskentelemään Kamera-lehdessä. Siitä vallitsee suuri yhteisymmärrys, että suomalaiset valokuvaajat ja valokuvauksen harrastajat ovat korkeatasoisen, kotimaisen valokuvauslehden arvoisia.


Kiitän kaikkia lähes neljän vuoden aikana Pikselin tilaajina ja lukijoina olleita henkilöitä. Ilman teidän kiinnostustanne Pikseli ei olisi koskaan lähtenyt liikkeelle. Samoin kiitokset kuuluvat myös lehtemme laajalle toimittaja- ja avustajakunnalle. Myös Pikselin sidosryhmien osoittama kiinnostus lehteä kohtaan on ollut runsaan kiitoksen arvoista.


Syyskuusta alkaen jatketaan uudella konseptilla. Pikselin tilaajat saavat postiluukkuunsa Kamera-lehden  9/2007, ja numerosta 10-11 alkaen monipuolisen Kamera-lehden sisällössä näkyy myös Pikselistä tuttuja elementtejä.


Koska Pikselin ja Kamera-lehden tilaajissa on jonkin verran päällekkäisyyttä, saavat tuplalehden vastaanottajat Kamera-lehdestä ehdotuksen tilanteen saattamiseksi tasapainoon myös tältä osin.
Kaikuja kuluneista neljästä vuodesta löytyy tämän numeron sivulta 64 alkaen.


Yhdessä eteenpäin!
© Heikki Valtavaara 

Avainsanat: valokuvaus, Pikseli-lehti