PR-kuva, mainoskuva ja journalistinen kuvaKeskiviikko 25.6.2008 klo 11:36 - Peter Forsgård Julkisen sanan neuvosto antoi Iltalehdelle langettavan päätöksen PR-kuvien käytöstä toimituksellisen jutun yhteydessä. Äkkipäätä voisi ajatella, että ihan aiheesta, mutta kun päätöstä lukee tarkemmin tuntuu päätös varsin erikoiselta. Iltalehti oli tehnyt jutun Janina Fryn (ent. Frostell) nimeä kantavasta vaatemallistosta ja käyttänyt jutussa samoja kuvia kuin Tokmanni-konserni mainoksessaan. Juttua en ole lukenut, joten sen sisältöön en sen enempää puutu. Onhan aivan tavallista, että esim. autolehdissä ja tekniikan alanlehdissä käytetään tuote-esittelyn ja pikatestien yhteydessä valmistajan toimittamia kuvia. Toki niitä myös kuvautetaan, jos tarvetta ilmenee. Eihän siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla. Palvelua molempiin suuntin. PR-kuvien jakelu lehdistölle on aivan yleistä ja eikä se mitenkään vähennän jutun journalistista arvoa. Toki noissa kuvissa tulisi olla manittuna sekä kuvaajan nimi, että tieto kuvien alkuperästä eli esim. oy X ab:n kuva-arkisto tai jotain vastaavaa. Minusta näyttää kyllä vahvasti siltä, että JSN ei ole ajan tasalla kuvien ja niiden käytön ja käytäntöjen osalta. No voi olla, että minulta on jäänyt jotain huomaamatta, mene ja tiedä. Erikoinen päätös kuitenkin.
|
|
Avainsanat: valokuvaus |