Kontaktikuvauksen huumaa

Tiistai 26.8.2008 klo 8:29 - Peter Forsgård

Olin mukana viime viikonloppuna HCP:n järjestämässä Stefan Bremerin vetämässä Kontaktikuvaustyöpajassa. Kontaktikuvaus on eräänlaista katukuvausta, jossa kuvataan ihmisiä heihin kontaktia ottaen. Lyöttäydytään kadulla tuntemattomien ihmisten seuraan, jutellaan heidän kanssaan, kuvataan heitä jne. Tilanteeseen ei tule kuulua mitään "kuvan varastamista" vaan kuvattavan tulisi antaa kuva kuvaajalle. Bremer korosti ihmisenä olemista, aivan samoin kuin Anders Petersen sanoo, "Photography is about being a human being", hiukan mukailtuna.

Opetus kulki osallistujien kuvien kautta. Perjantain ennakkotehtävänä oli näyttää kolme "kontaktikuvaa" menneeltä kesältä. Niiden kuvien kautta käytiin keskustelua valokuvaamisesta, kontaktikuvaamisesta, elämästä ym. Hyvää Bremerin tavassa opettaa on hänen kykynsä aktivoida kommentoimaan ja keskustelemaan. Perjantai-illan kuvan katselu rupeama oli tavallaan aika rankka. Osallistujia oli 18 eli kuvia oli kohtuullisen paljon.

Ennakkotehtävä kritiikin jälkeen oli aika lähteä tekemään ensimmäistä tehtävää. Tehtävän antona oli Keskeltä ja kovaa, vai oliko se muotoiltu Keskeltä ja täysillä. Lisäpisteitä annetaan, jos saa turpiinsa. Tehtävänä oli siis heittäytyä täysillä Taiteiden yön humuun ja kuvata tuntemattomia ihmisiä. Perinteisen tarkkailevan katukuvauksen kautta tehtävä ei onnistu sillä kontakti pitää näkyä kuvassa. Hyvin pitkälle tuttua Petersenin työpajassa käyneille. Taiteiden yö on hyvä hetki pitää Kontaktikuvauksen työpaja. Ihmisiä on paljon liikkeellä ja hilpeissä tunnelmissa. Se helpottaa kuvaamista. Toisaalta taas kuvattavien liiallinen esittäminen ja tyrkylle tunkeminen häiritsee hiukan kuvaamista. Kaljaa kittaavien nuorien kuvaamisessa taas minusta ei ole mitään kiinnostavaa tästä lähtökohdasta. Se sopisi paremmin aiheeksi esim. Markku Niskasen vetämään Reportaasikuvaustyöpajaan.

Oma tehtäväni meni ihan kivasti ja Bremeriltä saatu palaute oli erittäin positiivista. On ihan hieno tunne siinä mielessä, että niin Petersen, Minkkinen kuin Bremerkin ovat pitäneet kovasti tyylistäni ja tavastani ottaa kuvia. Kysehän ei ole niistä joka päiväiseen työhön liittyvistä kuvista, niitä en ole näissä yhteyksissä edes näyttänyt, vaan niistä joita otan harrastusmielessä. Tätä kuvagenreä edustaa myös syyskuussa avattava yhteisnäyttelyni Human - Inhimillistä - Mänskligt. Toinen kuvaajahan on Robert Perander. Näyttelyni on ensimmäinen julkinen ulostulo tässä kuvagenressä. Tähän asti näitä kuvia ovat nähneet vain työpajalaiset ja muutamat muut läheiset kuvaajaystävät.

Lauantain kuvakritiikki oli varsin pitkä, koska kuvien määrä oli valtava. Jokainen esitti 5-10 kuvaa. Itse olin iltapäivän poissa hääkuvauksissa. Sinänsä harmi, etten silloin päässyt näkemään muiden töitä. Muiden onnistuminen on yksi tärkeä innostuksen ja inspiraation lähde. Toinen tärkeä on työpajojen henki, siellä tapaa tuttuja, tutustuu uusiin ja sitäkin kautta saa inspiraatioita.

Lauantai-illan tehtävät olivat varsin haastavia. Tehtävä oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa oli kuvata kolme tuntematonta ihmistä, jotka muistuttavat sinua. Yhteys voi olla fyysinen tai henkinen, mutta sen pitää näkyä kuvassa. Toinen tehtävä oli kuvata itsesi kahden kuvitteellisen partnerin kanssa, todellista kontaktikuvausta siis. Kuvissa tuli näkyä yhteys partnereiden välillä eli kuva tuli olla uskottava.

Tehtävä karsi jonkin verran osallistujia ja kaikki eivät myöskään näyttäneet kuvia. Suurin osa, jotka näyttivät, olivat todellakin ylittäneet itsensä tai ainakin heittänet itsensä täysillä likoon. Näimme monta huikeaa suoritusta, fyysistä kontaktia ja rakennettuja kuvitteellisia parisuhteeseen liittyviä tilanteita. Omat kuvalliset ratkaisut olivat tässä tehtävässä hiukan muista poikkeavia ja siinä suhteessa saivat kiitosta. Valokuvallisesti eivät sinänsä olleet kovin merkittäviä. No ehkä yksi oli sitäkin. Paras kommentti kyseiseen kuvaan oli erään kurssilaisen spontaani hiljainen, "Ei jumalau…!".

Viimeisen kuvaustehtävän tarkoituksena oli enemmänkin se otettu kuva tekona kuin se itse kuva. Toki kuvat arvioitiin kuvina suhteessa tehtävän antoon, mutta teot tulivat kyllä varsin merkittävästi esiin arvioissa.

Uskon, että Stefan Bremer oli aidosti tyytyväinen työpajalaisten panokseen ja tuloksiin. Hän ei ole aikaisemmin opettanut aikuisia, eikä käsittääkseni harrastajia. Hänen näkemyksensä mukaan monet esitetyt kuvasarjat eivät häpeäisi ollenkaan taikkilaisten tai Lahdessa opiskelevien vastaavista.

Oikeastaan ainoa työpajojen huonopuoli on se, että intensiivisen kurssin jälkeen on takki ihan tyhjä. Toinen haaste on pitää ja järjestää jotain lisätapahtumaa, jotta työpajan loistava henki saadaan pidettyä yllä.