Photostories - "uusi" tapa esittää kuvia.

Keskiviikko 31.8.2011 klo 9:18 - Peter Forsgård

Olen jo vuosia ihmetellyt miksei suomalaisten lehtien verkkosivuilla ole juurikaan julkaistu kunnollisia hybridiä, kuvan äänen ja videon yhdistelmää. Puute niistä on vieläkin, vaikka monia lehtiä voi lukea tableteilta. Esimerkiksi HS:n iPad-versiossa ei vieläkään ole kunnon rich contenttia. Kesän aikana lehden loppuun ilmestyi sivu, jossa on muutamia Nelosen uutisista poimittuja videoita. Ne videot pitäisi olla juttujen yhteydessä ja juttuihin liittyvää lisämateriaalia. Mikä tärkeintä myös juttuja varten tehtyjä, eikä vain poimintoja.

Ilokseni huomasin, että Suomen Kuvalehti oli audioslideshown tehnyt ja julkaissut verkkosivuillaan. Jostainhan se on lähdettävä, sillä noita Soundslide-ohjelmalla tehtyjä sisältöjä muualla päin maailma on ollut jo vuosia. Tuo SK:n tekemä on kuitenkin ihan asiallinen ja minusta varsin hyvin tehty, vaikka toisaalta on aika vanhahtvaa.

British Journal of Photographyn verkkosivuilla on juttu Rotterdamissa pidetystä Photostories-konferenssista. Jutun ensimmäinen lause on:

"Stills photography is no longer the basic format for documentary photographers."

Vaikka itse pidän valokuvaa hyvin vahvana ilmaisumuotona, niin sen rinnalle on tullut paljon "uutta". Videot, slideshowt, ääni ja näiden yhdistelmät interaktiivisena sisältönä voi tuoda paljon lisää kerrontaan. Vaikka vanhempi sukupolvi onkin tottunut periteiseen tapaan kuluttaa mediaa eli lukea uutiset painetusta lehdestä ja katsoa TV:stä puoliysin uutiset, niin nuoremman sukupolven käyttäytyminen on muuttunut. YouTube on yksi hyvä esimerkki. Monet katsovat uutiset YLE Areenasta silloin kuin parhaiten sopii jne. Linkkaamassani jutussa Bombay Flying Clubin Henrik Kastenskow sanoo, että tanskalaisen tutkimuksen mukaan vain 6% 12-19 katsoo uutisia televisiosta. Verkossa järjestys on viihde, sosiaalinen media ja vasta kolmantena merkityksellinen informaatio. Tosin somessa jaetaan kyllä aika paljon myös merkityksellistä informaatiota eli se kaikki ei ole vain viihdettä tai mitään sanomattomia statuspäivityksiä. Kastenskow sanoo myös, että sisällöntekijällä on 8-10 sekunttia aikaa vakuuttaa katsoja sisällöstä. Kaikki tuo vaikuttaa siihen kuinka ne tarinat pitää rakentaa. Sen sijaan, että voivotellaan nuorison surkeaa median käyttöä, niin mietitään kuinka mediaa kulutetaan ja pyritään esittämään sisältö sellaisella tavalla, että se uppoaa kohderyhmään.  

Upianin tekemä Prison Valley hyödynsi tietokonepeleistä tuttua logiikkaa eli teki multimediasta pelinomaisen. Prison Valley voitti Multimedia Awardin World Press Photo 2011 -kilpailussa. Se kannattaa ehdottomasti katsoa. Minusta se on aivan huikea ja todellakin hyödyntää pelinomaisuutta ja sen lisäksi perinteisiä elokuvan keinoja. Toki tuossa Prison Valley webdokumentissa oli varsin iso budjetti, $300.000 eli ihan tuosta vaan sitä ei tehdä tuon budjetinkaan puolesta saati jos audioslideshow ja tarinankerronta on vielä vierasta....

Webdokumentien tekoon on tulossa alusta jolla niitä voi tehdä. Storyplanet pitäisi aueta tämän syksyn aikana. Mielenkiintoinen mahdollisuus taitaville tarinankertojille.

Kommentteja kuvajournalismin kuolemasta

Keskiviikko 4.8.2010 klo 11:16 - Peter Forsgård

Editorial Photographers United Kingdom and Ireland (EPUK) järjestön blogissa oli kirjoitus kuvajournalismin kuolemasta - For God´s sake somebody call it!. Kirjoittajan on Neill Burgess, joka on ollut aiemmin Magnumin palveluksessa Lontoossa ja nykyään pitää omaa kuvatoimistoa edustaen mm. Sebastio Salgadoa.

Kuvajournalimisn kuolemaa on ennustettu jo pitkään. MOMAn edesmennyt kuraattori John Szarkowski sanoi -58, että kuvajournalismi ei ollut enää kiinnostavaa.

Burgess julisti kuvajournalimsin kuolleeksi: “Photojournalism: time of death 11.12. GMT 1st August 2010. Amen."

Jotta voidaan arvioida onko kuvajournalismi kuollut vai ei, on ensin mietittävä mitä se kuvajournalismi on. Yksinkertaisesti sanottuna se kertoo uutisen valokuvan keinoin. Siihen toki liittyy myös journalismin perusperiaatteet kiinteästi mukaan. Vaatimukset oikeudenmukaisesta asian esittämisestä, kaikki faktat mukana ym. Kuvajournalismin tulee esittää asia niin kuin se tapahtui. Määritelmässä ei kait mitään sen ihmeellisempää.

Kirjoituksessaan Burgess sanoo: "Magazines and newspapers are no longer putting any money into photojournalism. They will commission a portrait or two. They might send a photographer off with a writer to illustrate the writer’s story, but they no longer fund photojournalism. They no longer fund photo-reportage. They only fund photo illustration."

Kuvajournalismi toki viittaa siihen, että kuvareppareiden tulisi olla aikausi- ja sanomalehtien toimeksiannosta tehtyjä. Suomessa ovat sanomalehdet aiemmin olleet puolueiden äänenkannattajia, osa on sitä vieläkin. Ilmaan voi heittää kysymyksen voiko niissä lehdissä edes journalismia ollakaan? Journalismin määritelmän mukaan minusta sen voi hyvinkin kyseenalaistaa.

Palatakseni takaisin aiheeseen. Tuon ylläolevan Burgesin tekstin mukaan voidaan sanoa kuvajournalismin kuolleen. Seuraava kysymys on, että mitä sitten? Onko se ainoa tapa tuoda asioita esiin? Voiko kuvareppareita tuottaa muilla keinoin? Voiko joku muu rahoittaa kuvareppareita?

FSA:n projekti 30-luvun lama-Amerikassa ei ollut lehtien rahoittama. Tuskin kukaan kuitenkaan kyseenalaistaa tätä projektia, vaikka määritelmän mukaan journalismista sen varsinaisessa merkityksessa ei ollutkaan kyse.

Freelancekuvaajat ovat viime vuosina perustaneet kuvatoimistoja. ne tarjoavat uusia tapoja esittää kuvia. Perinteiset lehtitalot ovat olleet ilmeisesti turhan jäykkiä liikkumaan. Toisaalta aika monet valokuvaajat ovat olleet pakotettuja toimimaan free-pohjalta. Muutamia näitä uusia kuvatoimistoja ovat mm. VII Photo, Mediastorm ja Bombay Flying Club. Magnum kuvatoimisto perustettiin turvaamaan jäsenilleen oikeudet omiin kuviinsa. Innovaatio siis sekin omana aikanaan, aivan kuten nuo mainitsemani uudemmat toimistot ovat nyt.

Uudet esittämistavat mahdollistavat uudenlaisen lähestymistavan. Koko journalismi on tällä hetkellä murroksessa, vanha ansaintamalli on sulanut alta ja uutta ei (vielä) ole löytynyt. Minä ainakin uskon, että sähköinen julkaisualusta, ala iPad ja WeTab, mahdollistaa uuden nousun. Se voi luonnollisesti vaatia valokuvaajilta uuden oppimista. Noilla alustoilla pelkkä still-kuva ei ehkä ole parhaimmillaan, mutta liikkuvakuva ja audioslideshow ovat niissä omiaan. Kuvajournalismi laajeni merkittävästi teknisen innovaation, kinokameran, mahdollistamana. Nyt uudet tekniset laitteet mahdollistavat (ehkä) sen herättämisen henkiin.  

Voisiko yksittäinen valokuvaaja perustaa yhteisön, jossa esim. tuhat fania maksaisi kuvaajalle 20 euroa kuussa? Kuvaaja sitten tuottaisi kuvareppareita ajankohtaisista asioista. Tämä ei ehkä ole sitä perinteistä kuvajournalismia, mutta tuskin perinteisellä ajattelulla kuvajournalismi pelastuukaan.