Charlie Rose haastattelee: Platon

Lauantai 11.9.2010 klo 18:00 - Peter Forsgård

Platon on yksi tämän hetken tunnetuimpia valokuvaajia. Hän on New Yorker -lehden staff-kuvaaja.

Charlie Rose haastatteli häntä liittyen hänen Civil Rights -liikkeen johtohahmoista tehtyyn muotokuvasarjaan. Videolla hän kertoo kuinka projekti tehtiin. On kiinnostavaa kuulla kuinka hän toimii kuvaustilanteessa ja miten hän luo ilmapiirin muotokuvaushetkeen. Haastattelu on videon alusta noin 8 ja puoli minuuttia. Valitettavasti en löytänyt kuvasarjaa veskosta. Se on ainoastaan nähtävissä New Yorker -lehden maksullisella osalla verkkosivuja. Videossa on onneksi muutama vaikuttava kuva muotokuvasarjasta.

(via the Fstop mag) 

Muita mielenkiintoisia Rosen haastattelemia valokuvaajia, joita pikaisella sivuilta löysin:

Roy DeCarava, Anton Corbijn, Herb Ritts, Larry Fink, Gordon Parks vuodelta 1998 ja in Memorian vuodelta 2006, Mary Ellen Mark, Lord Snowdon, Patrick McMullan, Richard Avedon ja John Szarkowski.

Muutama noista kuvaajista oli minulle entuudestaan tuntemattomia. Eiköhän noista taas riitä hetkeksi kuunneltavaa. Seuraavaksi voi sitten jatkaa samaisessa paikassa Art & Design -haulla.

 

Kommentteja kuvajournalismin kuolemasta

Keskiviikko 4.8.2010 klo 11:16 - Peter Forsgård

Editorial Photographers United Kingdom and Ireland (EPUK) järjestön blogissa oli kirjoitus kuvajournalismin kuolemasta - For God´s sake somebody call it!. Kirjoittajan on Neill Burgess, joka on ollut aiemmin Magnumin palveluksessa Lontoossa ja nykyään pitää omaa kuvatoimistoa edustaen mm. Sebastio Salgadoa.

Kuvajournalimisn kuolemaa on ennustettu jo pitkään. MOMAn edesmennyt kuraattori John Szarkowski sanoi -58, että kuvajournalismi ei ollut enää kiinnostavaa.

Burgess julisti kuvajournalimsin kuolleeksi: “Photojournalism: time of death 11.12. GMT 1st August 2010. Amen."

Jotta voidaan arvioida onko kuvajournalismi kuollut vai ei, on ensin mietittävä mitä se kuvajournalismi on. Yksinkertaisesti sanottuna se kertoo uutisen valokuvan keinoin. Siihen toki liittyy myös journalismin perusperiaatteet kiinteästi mukaan. Vaatimukset oikeudenmukaisesta asian esittämisestä, kaikki faktat mukana ym. Kuvajournalismin tulee esittää asia niin kuin se tapahtui. Määritelmässä ei kait mitään sen ihmeellisempää.

Kirjoituksessaan Burgess sanoo: "Magazines and newspapers are no longer putting any money into photojournalism. They will commission a portrait or two. They might send a photographer off with a writer to illustrate the writer’s story, but they no longer fund photojournalism. They no longer fund photo-reportage. They only fund photo illustration."

Kuvajournalismi toki viittaa siihen, että kuvareppareiden tulisi olla aikausi- ja sanomalehtien toimeksiannosta tehtyjä. Suomessa ovat sanomalehdet aiemmin olleet puolueiden äänenkannattajia, osa on sitä vieläkin. Ilmaan voi heittää kysymyksen voiko niissä lehdissä edes journalismia ollakaan? Journalismin määritelmän mukaan minusta sen voi hyvinkin kyseenalaistaa.

Palatakseni takaisin aiheeseen. Tuon ylläolevan Burgesin tekstin mukaan voidaan sanoa kuvajournalismin kuolleen. Seuraava kysymys on, että mitä sitten? Onko se ainoa tapa tuoda asioita esiin? Voiko kuvareppareita tuottaa muilla keinoin? Voiko joku muu rahoittaa kuvareppareita?

FSA:n projekti 30-luvun lama-Amerikassa ei ollut lehtien rahoittama. Tuskin kukaan kuitenkaan kyseenalaistaa tätä projektia, vaikka määritelmän mukaan journalismista sen varsinaisessa merkityksessa ei ollutkaan kyse.

Freelancekuvaajat ovat viime vuosina perustaneet kuvatoimistoja. ne tarjoavat uusia tapoja esittää kuvia. Perinteiset lehtitalot ovat olleet ilmeisesti turhan jäykkiä liikkumaan. Toisaalta aika monet valokuvaajat ovat olleet pakotettuja toimimaan free-pohjalta. Muutamia näitä uusia kuvatoimistoja ovat mm. VII Photo, Mediastorm ja Bombay Flying Club. Magnum kuvatoimisto perustettiin turvaamaan jäsenilleen oikeudet omiin kuviinsa. Innovaatio siis sekin omana aikanaan, aivan kuten nuo mainitsemani uudemmat toimistot ovat nyt.

Uudet esittämistavat mahdollistavat uudenlaisen lähestymistavan. Koko journalismi on tällä hetkellä murroksessa, vanha ansaintamalli on sulanut alta ja uutta ei (vielä) ole löytynyt. Minä ainakin uskon, että sähköinen julkaisualusta, ala iPad ja WeTab, mahdollistaa uuden nousun. Se voi luonnollisesti vaatia valokuvaajilta uuden oppimista. Noilla alustoilla pelkkä still-kuva ei ehkä ole parhaimmillaan, mutta liikkuvakuva ja audioslideshow ovat niissä omiaan. Kuvajournalismi laajeni merkittävästi teknisen innovaation, kinokameran, mahdollistamana. Nyt uudet tekniset laitteet mahdollistavat (ehkä) sen herättämisen henkiin.  

Voisiko yksittäinen valokuvaaja perustaa yhteisön, jossa esim. tuhat fania maksaisi kuvaajalle 20 euroa kuussa? Kuvaaja sitten tuottaisi kuvareppareita ajankohtaisista asioista. Tämä ei ehkä ole sitä perinteistä kuvajournalismia, mutta tuskin perinteisellä ajattelulla kuvajournalismi pelastuukaan.